Koulu on loppunut ja loma alkanut. Enkeli 1 sai alakoulun loppuun ja siirtyy syksyllä yläkouluun muistoksi alakouluajoilta neiti sai pienen kirjan ystävyydestä. Enkeli 2 oli kunnostautunut koulutyössä 30€ stipendin arvoisesti ja rahat neiti käytti jo Twilight kirjoihin. Enkeli 3:lla oli myös viimeiset kevät juhlat tuossa koulussa kun syksyllä siirtyy musaluokalle ilmeisesti poika on ollut hyvä käytösinen kun sai käytösleinonan hyvästä kaytöksestä. 

Ukko toimi kuvaajana juhlassa.

Kaikki siis saivat jonkilaista muistoa tänä keväänä. Todistukset oli hyviä ja ylllätysnumeroita ei tullut. Aika hyvin koemenestyksen perusteella voi päätellä minkälaisia numeroita todistukseen tulee. Enkeli 3:n pitänee harjoitella vielä lukemiseen nopeutta kesänaikana ja enkeli1:lle jäi pari "tylsää" ainetta helposti korotettaviksi yläkoulun puolella. 

Nyt on pari päivää oltu lomalla enkeli 2 viihtyy särkänniemessä. Enkeli 1 on käynyt mato ongella. Ja enkeli3 on pyöräillyt päivittäin vanhallekodille tapaamaan vanhojakavereita. Enkeli4 onneksi sentään viihtyy vielä vain kotipihassa näiden kavereiden kanssa ja enkeli 5 on vielä tämän viikon päiväkodissa.

Semmoisia meille kuuluu

Enkeli