Neljä isointa viimein pihalla jos enkeli 5 suo niin päivitän blogin.

Eilen ukko jäi kotiin töistä kun kauppamatkalla silmälaseista putosi se pieni ruuvi joka pitää linssin kiinni sangoissa. Ennenkun päästiin optikolle ostamaan uutta ruuvia niin sangatkin meni rikki. Olikin jo mietitty että uudet lasit ukko tarvitsee ja olin katsonut mainoksia jos lasinhankinta silmällä. Onneksi sattui olemaan sopiva tarjous voimassa ja mies saa uudet lasit 150€ ja vanhat vielä korjattiin samaan hintaan että pääsee taas ukko kulkemaan =). Tänään ukko lähti mökille viimeistelemään pömpelin. Ilmoitin että kotiin ei tarvii tulla ennen kun pömpeli on valmis.

Eilen käytiin ukon kanssa kyselemässä mahtuisiko autokouluun opiskelemaan tälläinen enkelin kokoinen rouva ja mahtuihan sinne =). Marraskuun viides päivä alkaisi sitten se homma. Kovastihan se on kallista mutta koitetaan saada tuo maksetua. Tuleehan siinnä henkkarit sitten samalla niin ei tarvitse passia kantaa mukana todistaakseen olevansa minä ja onnistuu tuo harrastuksiin kuljetus sitten minultakin ja pääsen yksin kauppaan kun ukon ei tarvitse olla kyytimässä =). Helmi- maaliskuulla sitä pitäisi sitten olla lupa ajaa autoa ilman vahtimista =).
Tänään kaivoin talvivaatteet laatikosta esiin.Toppapukuja/takkeja /housuja löytyi jokaiselle muuta kenkiä pitää hankkia isommille. Vielä näin alkutalvesta menee viime talviset kengät.

Meille satoi eilen ensi lumi jonka rippeitä vielä on tuossa nurmikolla ja hiekalla näkyvissä!

Huomenna enkeli 2 pääsee kummisedän kanssa elokuviin synttärilahjana. Me muut yritetään ahkeroida syysikkunaan lintuja ja orava sekä puuhata joululahjoja valmiiksi tai ainakin alkuun. Minä haavailen että saisin neulottua pipon viimein valmiiksi mutta se riippuu niin tämän pienimmän ruokahalusta kuinka käy.

Ai niin enkeli 1:llä ja enkeli 2:lla alkaa syysloma eli ensi viikolla ei ole koulua.

Alkutalvisin terkuin
Enkeli