Eilen oli kaupan eväs hyllyillä kuhinaa kun kaikki äidit ja isät lapsineen yritti taikoa maittavaa ja nälän poissa pitäävää lounas-evästä lapsilleen. Tampereen ateria henkilöstö meinaa tänään tehdä työpaikoillaan ulosmarssin. Yleensä puollan tällaisia ulosmarsseja mutta nyt lakko tulee niin yllättäin kyllä harmittaa. Kouluista ei mitään infotmaatiota ole ehditty antaa asiaan eli jos joku vanhempi on ollut tv-pimennossa niin kuinkahan osaavat evästää lapsensa. Toisaalta kouluruoka taitaa Suomessa olla lakisääteinen etu joten mielenkiinnolla odotan onko ruokailu sittenkin järjestetty jotenkin. No eväät on repussa lähtee ainakin meidän lapset tänään koulutielle ja päikkyyn. Koululaiset sai evääksi ruisleipää metvurstilla, banaanin ja pillimehun. Pienet sai päikkyyn ja eskariin leipää, banaania,  jugurtin ja pillimehun (päikyllä on käytössa jääkaappi koulun kylmäsälytyksestä en tiedä niin siksi on erilaiset eväät.

Mielenkiinnolla odotan asian jälkipyykkiä kun lapsia käytetään sivistyneessä Suomessa ihmiskilpinä.

Enkeli