Tänään oli asukastoimikunnan järjestämä retki lapsille Eedenin kylpylään uimaan. Kivaa oli. Ukon piti ensin lähteä kolmen isoimman kanssa mutta tuossa pihalla kun asiaa väänneettiin aikamme niin sovittiin että minä lähden kolmen isoimman kanssa ja ukko jää kotiin. Sielä sitten melkein kaksi tuntia polskittiin. Enkelit 1 ja 2 laskin varmaan 100 kertaa isoa liukua ja uivat. Minäkin laskin kerran enkä suostunut enää toista kertaa laskemaan. Sen verran lujan vauhdin mäessä sai. Hyvä että reunat riitti. Viimeisessä kaarteessa käsi oli jo reunan yli. Kääk! Enkeli3 olisi myös halunnut mutta en uskaltanut enää hänen kansa isoon mäkeen onneksi pienet liu'ut riitti. Lopuksi käytiin syömässä. Enkeli 3 otti lihapullat ja muusin. Enkelit 1 ja 2 kanakorin (nugetteja ja ranskalaisia) ja minä otin hampparin. Enkeli3 pisteli oman ruokansa ja "osti" salaatillaan minulta puolet ranskalaisista =). Kotiin kun päästiin lähdin vielä melkein heti pyörällä ostoksille. Ostin itselleni kaksi kietaisuhametta, topin, rintsikat ja uuden uikkarin. Vanha oli jo niin venynyt että hyvä kun päällä vielä pysyi.

Ilta sitten istuttiinkin tuossa pihalla grillaamassa iltapalaa ja nyt nukkuu kaikki muut paitsi enkeli 4 joka veteli piiitkät päikkärit päivällä.

Ai sitä vielä piti kauhistella että astiakone alakaa ilmeisesti sanomaan työsopimustaan irti kun ei suostu ottamaan vettä sisäänsä. Ukko saa huomenna tuon katsoa olisiko vaan putket rassausta vaille vai mistä kiikastaa. Ei kuulosta hyvältä eteenkin kun keskiviikkona keittiön pitäisi olla edustuskunnossa =o/. Alkaahan tuo jo olla melko vanhakin ja paljon kulutusta kestänyt. Keravalla taidettiin kone ostaa eli 7-8v. Eikös ne sano että nyky koneet kestää korkeintaan 10v siten hajoavat. Aika lähelle on päästy vaikka saisi tuo tuosta vielä tulla kuntoon jo huomenna ;o).

Enkeli... hipsii hetkesi telkun ääreen ja sitten nukkumaan. Ai himputti mullahan on vielä lakanat laittamatta sänkyyn kun enkeli 5 kakkasi aamulla ohi vaipan ja piti nekin vaihtaa.