Loppuviikko meni vieraita kestittäessä. Viiriäinen perheineen kävi torstaina. Hulinaa riittii enkeli 3:lla ja viiriäisen pojalla on ikäeroa vain viikko joten pojat löysivät heti leikkejä kaksin. Enkeli 2 taisi esittelellä tytölle kaikki musikaaliklassikot. Loput meidän lapset pyöri ja hyöri jaloissa.

Perjantaina kävi Sipe. Vielä on enkeli 4:n kummisetä ja enkeli 3:n kummitäti käymättä. Ensi viikko onkin taas hulinaa kun pitää selvitellä asioita kaupungissa. Kunkkumummulle pitäisi ehtiä käymään kaupassa molempien kun ostoksia tulee normaalia enemmän jouluksi. Lapsilla on erikoispäiviä koulussa ja pääsevät jo puolilta päivin pois joten kiirusta pitää että ehditään aamupäivän aikana kaupunkiin ja takas. Tänään pitää ukon kanssa istua alas ja pohtia mitä ruokatarpeita me tarvitaan joulun ajaksi ja suunnitella muutenkin mitä tehdään milloinkin.

Alku viikosta mahdollisesti jo maanataina käy ukko hakemassa Kuhmikselta meille oikean joulukuusen niinkuin oli viime vuonnakin. Ostin isojen tyttöjen iloksi peilikuusenpallokoristeita joten tänä vuonna meille tulee blig blig kuusi.

Eilen koristeltiin pipareita. En sitten saanut aikaiseksi pipariseimeä mutta aloinpa koloaman valtavaan pahviin seimikuvaelmaa ja nyt on ehkä puolet koloista peitettyä silkkipapereilla. Vielä siinnä on hommaa mutta sitä on pakko tehdä iltaisin kun lapset jo nukkuu.

Tänään ajattelin iltasella leipoa lasten kanssa tähtitorttuja ja viimeiset kaksi lahjaa pitäisi saada viimein valmiiksi ja pakettiin.

Siis kovin jouluisissa puuhissa ollaan.

Enkeli