Isot enkelit on koulussa. Ukko nukkuu yövuoron jäljiltä ja aamupala on syöty. Nyt kiristämään enkeli4:n suksen siteitä ja sitten ulos hiihtämään. Jos enkeli5 nukkuisi ulkona päikkärit kun lupasin noille että hiihdettäis tänään. Ruuaksi on suunniteltu lasagnea ja jälkkäriksi eilisiä korvapuusteja jotka leivoin sillävälin kun ukko oli neljän isoimman kanssa pulkkamäessä. Enkeli5 auttoi leipomisessa. Tyhjää jauhokippoa nuoli niin että oli otsatukkakin jauhoissaHymy.

Huomenna enkeli5:n silmälääkäri.

Enkeli

Kolme tuntia myöhemmin(12.30) oli enkeli 3 ja 4 hiihtäneet tessunjärven ympäri ja ruokakin oli jo uunissaHymy. Enkeli 3 olisi vielä halunut hiihtää mutta parempi tulla kotiin kun vielä on voimia eikä vasta rätti poikki väsyneenä. Enkeli 4 meinasi väsähtää mutta jaksoi loppuun kun välillä stemppasi. Kaikki hiihtolaulut taisa tulla aulettua että ajatukset pysyisi poissa väsymyksestä. Enkeli5 nukkuin päikkäreitä rannalla. Samaan aikaa oli myös eskarit hiihtämässä. Yksi poika hiihteli hurjaa vauhtia järveä ympäri meidätkin ohitti kaksi kertaa ja sainoi jo hiihtäneentä 7 kiekkaa. Suurin osa oli hiihtänyt kiekan tai kaksi. Joten enkeli4:n yhden kiekan suoritus oli loistava. Pientä paniikkia ladulla aiheutti latukone joka tulla jyskytti taakaa. Meinasi enkeli4 ihan itkun kanssa sitä pelästyä mutta kun sanoin että ei hätää se kyllä odottaa niin ei alkanut parkumaan. Kivaa oli ehkä mennään joskus uudestaan. Jos pääsisi ilman tuota enkeli 5 niin ei järven toisella rannalla tarvisi miettiä että jokohan kohta herää ja hopottaa hiihtäjiä eteenpäin. Hyvin tuo kuitenkin nukkui kokoajan normaalit parin tunnin päikkärit raittiissa ulkoilmassa.

Enkeli