Kyllä on meitä koko hiihtoloman ajan hellitty ihanilla ilmoilla. Vähän turhan lämmintä on ollut hiitämiseen tai luisteluun joten pistin jo suksia kesäsäilöön. Luistimetkin pitäisi nostella varaston puolelle tokkopa tuola enää voi luistella. Oven edustalla näkyy jo betonilaatat ja pihaa on raivattu muutenkin esiin lumikasojen alta. Yksi kukkapenkin kivistäkin pilkottaa jo

Enkeli 4 ja 5 uivat polviaan myöten pihan lätäköissä kun kaikki viemätin kannet olivat jäässä. Minä totesin että jo riittää ja pyysin naapurilta lainaan pistolapion ja kaksi kaivoa jaksoin etsiä ja kaivaa auki yhtäsoittoa. No oli siitä se hyöty että toinen naapuri kävi tänään kaivamassa sen toisin ison lätäkön pois

Jaaha nyt on keksitty taas tuo puihin kiipeily enkeli4 näkyy kiipeävän pihakoivun puolivälissä  ehkä 7 metrissä. Noihin pihakoivuihion ei kesällä oikein pääse kiipeilemään mutta talvella se on helppoa lumikasoista. Enkeli 4 oli hjos sitä mieltä että voisi laittaa uima-altaan ja muutenkin neidin on vaikea pitää vaateita riittävästi päällä. Tänään juoksi pihalle menossa kun simä vältti kun komensin hänet takaisin pukemaan vaatetta päälle singahti ulos pelkässä takissa. Hirmu huudon kanssa sain hänet pukemään vielä housutkin jalkaan. No näkyy tuolla naapurinkin lapset huitelevan takki auki.

Enkeli 5 on ikävöinyt ukkoa. Eilen kyseli että "milloin minun lempi isi tulee taas kotiin" ikävä unohtuu aina hetkeksi kun katsotaan joku kiva dvd. Lemppari tällä hetkellä on se meidän perheen kotikokit jakso. 

Tänään meillä oli ruokana pinattipannaria. Onnistuikin tosi hyvin vaikka ekaa kertaa sitä tein. Kierrätykseen eilen lähti kaksi säkillistä vaatteita joten muutama kuutio saatiin lisää tilaa. Aivan älyttömästi meillä noita vaatteita on 140cm eivät mahdu edes yhteen isoon pahvilaatikkoon. Pitäisi käydä ne kaikki läpi ja heittää huonompia pois. Enkeli5 on inhottavasti siinnä rajalla että 104cm ovat nafteja ja 110 liian isoja. Odottelen nyt että enkelit 1 ja 2 saavat siirrettyä vaatehuoltonsa saman kaappiin ja saan enkeli 3:n vaatteet hänen omaan huoneeseen. Sitten käyn taas kerran läpi nuo pikku enkeleiden kaapit enkeli 4 on myös ihan kohta siirtymässä vaatekokoon 128cm. Tämä puuha ei näytä ikinä meiltä loppuvan. 

Alotin puuhaamaan enkeli 4:lle villatakkia. teen jotain 128-134 väliltä niin menee vielä ensi talvenakin. Ei tuota ole kun reilut 5cm helmaa vasta neulottuna katsotaan kuin pitkään innostus riittää. Oranssi tunikkakin on vielä ihan alkutekijöissään. No saapahan vaihtelua kun tekee molempia töitä vuorotellen ja kohta alakaa taas koulu ja tylsät luennnot joten sielä sitten puikot suihkimaan uudella innolla.

Kukkakaalit on laitettu itämään ja niitä seuraillaan tarkasti. Jotain ihan pientä vihertävää pistettä olin siellä jo näkevinäni. Tänään ostin myös muutaman kimpun tulpaaneja kyllä kukat piristävät kummasti.

Nyt hetkeksi villatakin kimppuun ja sitten sauna lämpiämään saa noin neitoset houkuteltua sisälle ja mukkumaan huomenna pitäisi ukonkin palautua kotiin. Ajoissa sanoi tulevan mutta sen näkee sitten miten ehtivät.

Enkeli