Enkeli1:n partiojoukueen kirjoittama tarina eksymisestä. Tarina ilmestyi Tesi Tuulahdus 2/2010.

Peppi eksyi metsään

Peppi oli menossa partioon. Peppi päätti oikaista metsän läpi. Yhtäkkiä Peppi huomasi, että polku oli lähtenyt karkuun ja että metsä oli aivan vihastunut polkuun ja se lähti polun perään. Eli puolet metsästä oli siis kaadettu, Pepillä oli vain vilkas mielikuvitus.

Peppi alkoi miettiä miten pääsisi pois metsästä. Peppi rauhoitteli itseään ja lähti autojen ääntä kohti. Matkalla hän huomasi kaksi eksynyttä naista, jotka olivat hänen partiojohtajansa Mirka ja Jonna. He kertoivat Pepille, että eivät löytäneet vain viiden metrin päässä olevaa tietä, koska olivat panikoituneet. Peppi lähti heidän kanssa partioon ja Pepistä tuli sankari, koska oli pelastanut johtajansa.

Älä ota Mirkasta ja Jonnasta esimerkkiä.