Kiirusta on taas pitänyt tämä alku viikko. Maanataina oli illalla Enkeli 3:lla kaverin syttärit megazonessa. Se on semmmoinen pelipaikka, jossa puetaan tunnistin liivit päälle jokainen saa laser aseen ja sitten on tarkoitus löytää vastustajan päämaja ja tuhota se. Tila jossa pelantaan on täynnä seiniä ja sokkeloita ja sielä sitten pitää puolustaa omaa päämajaa ja hyökätä vastustajan päämajaan. Kovaa juoksemista ja pakoilua tuo on ampumisen lisäksi. Kivaa oli pojalla ollut.

Enkeli 1:llä oli normaali partio. Nyt huomasin että enkeli2:lla oli tuolloin myös valokuvaus. Mitähän sillä mahtoi olla päällä tuona päivänä. Muistikohan ollenkaan kuvausta kun minäkään en muistanut. Eipä ainakaan valittanut että ei muistutetu ehkä siis muisti itse.

Tiistaina juoksin töiden jälkeen enkeli2:n vahempain illallassa otin tytön kotimatkalla mukaani tyttöjen tuvalta.

Tänään on minulla ollut vapaapäivä työharjoitelusta. Piti pestä pyykkiä ja lukea kokeeseen mutta eihän siitä mitään tullut kun ukkokin oli kotona etäpäivää viettämässä. Käytiin tiimarissa ja hampparilla ja ukko lähti työharjoittelupaikka varten työhaastatteluun. Oli sitten haastattelussa puhunut itselleen melkein työpaikan mutta ottaa nyt ensin selvää voiko koulun puolesta tehdä loput opiskelusta oppisopimuksella kun ei haluaisi tuota koulua jättää kokonaan nyt käymättä.. Ainakin oppisopimus sopi työpaikan puolesta. Huomenna aamulla tuo selviää taas enemmän. Pienten haun jälkeen luin mainoksia ja lähdettiin kodin ykkösestä hakemaan muumimukeja kun niitä oli tarjouksessa. Ostettiin meille lopuille muumimukit Enkeli1:llä ja 2:llä on jo omansa. Nyt on sitten meillä muillakin. Enkeli5 valitsi itselleen vihreän poliisi mukin, ukko halusi harmaan haisulin, enkeli 3:lle otin mustan papan, enkeli4 sai turkoosin nipsun ja minä halusin oranssin hattivattimukin. Enkeli1:llä on tummansininen mörkö ja enkeli 2:llä pinkki mymmeli muki. Sitten mentiin katsomaan minkälainen on jalkalamppuvalikoima kun kunkkumummolla on tarve uudelle jalkalampulle. No löytyihän niitä ja yksi malli oli alennuksessa joten otettiin sitten semmoinenkin kunkkumummolle. Sitten kello olikin jo vaikka kuin paljon ja saatiin soitella kuorolaiset valmiiksi että päästään heti lähtemään kuoroon kun me kotiudutaan. Kuoron aikana käytiin viimein ruokakaupassa ja minä aloin puuhaamaan ruokaa ja ukko meni hakemaan kuorolaisia pois. Illalla kun lapset meni nukkumaan sain viimein aikaa kirjoitella tutkintosuunnitelmaa edes alustavasti kasaan. Puoleeen väliin pääsin ja nyt pitänee hiipiä nukkumaan. Huomenna saan olla päivällä hetken täysin rauhassa kun menen vasta yöksi töihin. Jos sitä ehtisi huomenna lukea ja pyykätä. Tuo puuha jatkunee taas viikonloppuna kun tuskin saan koko kirjaa luetuksi ja pyykkiäkin riittää varmasti.

Nyt petiin!

Enkeli