Itsenäisyyspäivä on mennyt mukavasti kotioloissa. Ukkon keuhkot ei vielä oikein siedä tuota kylmää ulkoilmaa joten vain enkeli 1 ja 2 kävivät kaksin katsomassa keskustorilla ilotulitusta. Enkeli 2 oli sitä mieltä että oli parhain tulitus koskaan.

Meillä suunnitellaan jo ensi vuotta. Enkeli2 halusi hakea tampere-taloon tulevaan musikaaliin Annie mestariampuja. Katsotaan kuinka tällä kertaa käy. Kovasti vähän neidillä on mitään esiintymiskokemusta tästä havainnosta intoutuneena pyysin enkeli 1 yhdessä muiden enkeleiden kanssa luomaan jonkin jouluesityksen minulle ja ukolle. Jännityksellä odotamme syntyykö mitään spektaakkelia vai ei. Enkeli 3 on pohtinut että lopettaisi kuoron ja ettei hakisikaan musiikkiluokalle. Minusta tuossa on enemmän ollut kyse jouluväsymyksestä. Netistä tutkin poikakuoro pirkan poikien ohjelmistoa ja huomasin että tammikuussa oli uusien laulajien hakutilaisuus. Ehdotin pojalle jos hakisi kuoroon ja tuohon innostui. Tammikuussa olisi sekin hakutilaisuus sitten edessä.

Minä olen puuhannut omenan joulukalenterien ja omenen joulukalenteri linkkien innoittamana monia erilaisia pieniä käsitöitä. Yhden kuvankin jo otin mutta ukko istuu tuolla alakoneella niin intensiivisesti että en ole vielä päässyt sinne niitä latailemaan.

Enkeli 1:llä oli tänään partion itsenäisyyspäiväjuhla ja antoi nyt tarpojalopauksen. Kalenteri myynnistä sai palkinnoksi punaisen termosmukin.

Joulukortteja pitäisi alkaa postittelemaan seuraavaksi. Piparitaikina minun piti leipoa tänään mutta se nyt jäi Meillä on huomenna koulussa ryhmätyön tekoa, torstaina ryhmätyön esitys ja perjantaina suunnitelin että käyn kirjamassa itseni tunnille ja hipsin sitten vähin äänin pois ja siirryn viikonlopun viettoon.

Nyt pitäisi raivata peti lankakeristä ja puhtaan pyykin kasoista jos tuo ukkokin tuolta uskaltautuisi jo petiin asti yskimään.

Enkeli