Näin se on taas yksi vuosi menty eteenpäin. 

Meillä vuodenvaihde sujuu mukavasti katsellen telkasta nuorten lätkäkisoja. Kaupasta mukaan lähti makkaraa ja sipsiä. Meinataan juhlia samalla myös grillikauden päätöstä. Vähän on huonoksi mennyt kaupan makkara valikoima vai ollaankohan me vähän myöhässä tän grillikautemme kanssa. Ostin myös tähtisadetikkuja 10 pakettia joten niitä kanssa poltellaan kun ilta pimenee.

Hirmusti himotaisi mennä lumiukon tekoon pihalle mutta sielä on niin märkää ja räntäistä että jos odottelen iltaa. 

Joululahjojakin sain viimein lähetetyksi samoin viimeisen sny paketin samalla ostin huopuvia lankoja jos vaikka tekisi toiset huopahelmet. Tai sitten semmoinen pampulapannunalusta. Katsotaan nyt miksikä se vääntyy.

nyt pitäisi mennä taikomaan jotain ruokaa tota eilistä lihakeittoa ei riittänytkään minulle ja ukolle joten leivällä täytynee elää iltaan kunnes paistetaan makkarat.

Hyvää vuotta 2013 kaikille!

Enkeli