Viime yönä enkeli 5 oksensi. Kyylä tuo vatsatauti onkin kiertänyt tässä yhdellä jos toiselä lähipiirissä mutta nyt se sitten rantautui myös meille. Enää aamulla tai päivälä neiti ei oksennellut mutta on vielä huomisen päikystä kotona. Nyt odotellaan kuka jatkaa tautia tuskin näin vähällä tuosta selvitään.

Päikyssä käytiin tänään puolen ryhmän kanssa museossa. Lähdettiin katsomaan luonnotieteellistä näyttelyä suomeneläimistä mutta tuli siinnä samalla kierrettyä tekniikan museo, kenkä museo,lelumuseo ja jääkiekko museo. Oli siinnä kiertämistä mutta hyvin lapset jaksoivat. Ensiviikolla sama reissu ryhmän pienempien kanssa heille riittänee pelkkä luonnontieteellinen näyttely. Aamupäivällä pisin pienryhmissä lapsille avaruussadutusta. Hauskoja tarinoita tuli tulokseksi. Pitäisi vielä kirjata tuosta ylös mikä meni hyvin ja mitä olissivoinut parantaa tosin homma jo parani loppua kohden varsin täydelliseksi.

Tänään käytiin ostamassa kukkamultaa ja pistin tomatin siemeniä enkeli5:n kanssa multiin joten katsotaan nyt jos saadan taimia ja ehkä josku jopa tomatteja. Eipä ole ennen tullut kasvateltuakaan tomaatteja.

Huomenna olisi tiedossa koulupäivä joten pitänee tulostella tehtäviä ja laittaa muutamat tehtävät ainakin valmiimmiksi. Siispä yhden siilin sanoin "lip lap loppu!"

Enkeli