Eilen tulin iltavuorosta kotiin siinnä klo21. Enkeli 2 oli ollut kaverin synttäreillä niinkuin oli sovittu ja tullut aika myöhään (klo20) itkien kotiin. Ukko oli sitten selvitellyt asiaa ja aika ikävästi oli käynyt. Neiti oli juhlien jälkeen lähtenyt sankarin ja muutamien muiden kanssa lähitavarataloon kiertelemään. Osan joukkion sormet olivat alkaneet syyhyämään valotikkujen perään ja niitä oli sitten tungettu toisetenkin taskuihin. Enkeli 2 ei halunnut ottaa tikkuja taskuihinsa. Olivat sitten kävelleet kassojen ohi  ja kas kumma vartija oli napannut joukkion kiinni. Koko porukka oli viety takahuoneeseen ja vartija oli tutkinut taskut. Enkeli 2 oli päästetty pois kun hänet oli todettu syyttömäksi. Ukon tätä kertoessa ihmettelin kovasti vartijan toimintaa. Miksi vartija menee tutkimaan taskuja? Minusta se on vain poliisin asia. Ja miksi vanhemmille ei ole ilmoitettu asiasta? Lähettää nyt järkyttynyt nuori neiti yksin kotiin itku kurkussa. Onneksi neiti on niin rohkea että uskalsi kertoa mitä oli tapahtunut.

No tänään kävin asiaa selvittämässä vartijan kanssa ja hän myönsi heti alkuun virheensä tuossa ilmoitusasiassa. Vartija ei voi ottaa yhteyttä vanhempiin vaan tuo asia toimitellaan poliisin kautta. Tässä tapauksessa kun enkeli 2 oli ollut syytön oli hänet päästetty pois ja poliisille ilmoittaminen oli jäänyt/unohtunut kun selviteltävää muiden osalta oli ollut enemmän. Ylensä myös nämä epäilyt ilmoitetaan poliisille joka sitten ilmoittaa asiasta vanhemmille. Näin tämä vartija kertoi. Tuota taskujen tutkimis asiaa en sitten jaksanut alkaa enää selvittämään sen enempää. Enkeli 2:n kanssa on asiasta puhuttu nyt paljon. Kovasti on "kehuttu" kun neiti on uskaltanut uhmata kavereita eikä ole lähtenyt tyhmyyteen mukaan ja että oli rohkeaa kertoa asiasta itse kotona. Myös näiden kavereiden kanssa jatkossa leikkimisestä on juteltu että kannattaako leikkiä. Enkeli2:lle on kerrottu että vartijalla ei ole taskujen tutkimis oikeutta vain poliisi ja me vanhemmat (niin kauan kunnes täyttää 18v) saadaan taskut tutkia. Tämä siksi että vartija ei voi tietää mitä taskussa on ja voi näin satuttaa itsensä joka sitten onki huonompi juttu. Tästä oikeudesta voi ja pitää uskaltaa pitää kiinni näin pitää myös huolen siitä että asiasta ilmoitetaan myös vanhemmille kun vartijan on "pakko" ottaa yhteyttä poliisiin.

Uskoisin että enkeli 2 oppi läksynsä vaikka mitään ei ollutkaan näpistänyt mutta eipä se kivaa ole että on ollut moisessa mukana.

Heti kun tämä lähi marketti tuohon avattiin keskusteliin isompien kanssa että se ei oli mikään "hengaus" paikka. Sinne mennään tekemään ostoksia ja poistutaan. Ei lorvita ja hypistellä joka tavaraa jos mitään ei edes aijo ostaa. Tämä siitä syystä että jos tuolla käy monta kertaa pyörimässä houkutus näpistykseen voi kasva liian suureksi. Asia oli siis jollain tapaa meidän tiedossa ja kun siitä oli näin keskusteltu jo aikaisemmin niin enkeli2uskalsi sanoa sen tärkeän EI:n. Aika paljon silloin aluksi sielä pyöri nourisoporukoita hypistelemässä mutta nyt meno on rauhoittunut onneksi. Hyvähän se on että vartija ovat valppaana ja aivan oikein tomivat kun joukussa mukana oli "syyllisiäkin". 

Mutta nyt asia on selvitetty ja voidaan siirtyä taas uusien elämänhaasteiden pariin. Huomenna meinaan uhkarohkeana lähteä kolmen isoimman kanssa uimaan kun minulla on vapaa päivä.

Enkeli