Tonttu Tosi Pikkuinen

Tonttu Tosi Pikkuinen istui pöydän reunalla ja heilutteli jalkojaan.Hän
odotti, että joku huomaisi hänet, sillä hän halusi kovasti leikkiä. Mutta
kaikki touhusivat omiaan, sillä joulu oli tulossa.
-Kappas vain, sanoi Joulupukki. -siinnähän istuu itse Tosi Pikkuinen!
Sinähän voisit lukea minulle lasten toivomuskirjeitä, niin säästettäisiin
vähän aikaa.
Joulupukilla oli kädessään paksu nippu kirjeitä, jotka hän oli juuri
hakenut Korvatunturin postilaatikosta.
-Ai niin! naurahti Joulupukki. -Sinähän et osaa vielä lukea. Olet liian
pieni.
Ja pukki meni menojaan ja tavaili mennessään kirjekuorista lasten nimiä ja
osoitteita.
-Olisin minä osannut avata kuoret, supisi Tosi Pikkuinen itsekseen. Hän
istui pöydän reunalla ja heilutteli jalkojaan. Pienet kulkuset hänen
tossuissaan helisivät.

-Kappas sanoi Taikina-Tonttu, ja läimäytti tuoksuvan piparkakkutaikinan
aivan Tosi Pikkuisen viereen. -siinnähän on Tosi Pikkuinen aivan jouten. Ja
Taikina tonttu työnsi kaulimen Tosi Pikkuisen syliin, mutta kaulin oli
painava ja Tosi Pikkuiselle nousi vesi silmiin.
-Ai niin! sanoi Taikina-Tonttu. -Sinä olet liian pieni.
Taikina tonttu otti kaulimen ja alkoi levitellä jauhoja pöydälle. Tosi
Pikkuinen pyyhki vedet silmistään ja laskeutui pöydän jalkaa pitkin
lattialle, sillä Taikina-Tonttu oli levitellyt pöydän täyteen peltejä,
piparkakkumuotteja ja taikinakulhoja. Piparit ja tortut oli saatava
valmiiksi ennen Joulupukin lähtöä.
-Olisin minä osannut ripotella jauhot, mutisi Tosi Pikkuinen ja oli
pillahtamaisillaan itkuun. Hän mietti oliko hän edes oikea tonttu. Joulu
oli tulossa, mutta hän oli kaikkeen liian pieni.

Ovelta tuprahti kirpeää pakkasilmaa, kun tonttu kaksoset Tuisku ja Huisku
pyrähtivät tupaan ja alkoivat huikia ja häärätä aivan vimmatusti. Tuisku
työnteli hirmuista pölyimuria ja Huisku kiskoi perässään ämpäriä ja
pesuharjaa. Kaksoset oli kaataa alleen tonttu Tosi Pikkuisen.
-Oho! sanoi Tuisku. -Hyvä ettet joutunut imuriin.
-Kappas vain , sanoi Huisku. Siinnähän on tonttu Tosi pikkuinen aivan ilman
työtä. Nyt voitkin auttaa meitä siivoamisessa.
Tosi Pikkuinen ilahtui, kun hän vihdoin sai jotain tekemistä. Hän tarttui
ämpäriin, mutta ei jaksanut kantaa sitä. Hän tukki sormilla korvansa, sillä
hän pelkäsi imurin ääntä.
-Ai niin! Sinä olet vielä liian pieni, sanoivat Huisku ja Tuisku ja
pyyhälsivät eteenpäin. Tosi Pikkuinen jäi seisomaan keskelle lattiaa.
-Olisin minä osanut pyyhkiä pölyt, tuumi Tosi Pikkuinen ja tunsi itsensä
niin yksinäiseksi ja onnettomaksi, ettei ikinä. Hän huokaisi ja lähti ulos.

Ulkona oli kirpeä pakkassää. Pohjoisen kaamos levitti ilmaan paksua sinistä
hämärää. Tunturit kohosivat mustina ja lempeinä metsän takaa ja Tosi
Pikkuinen kuuli, miten ketut ja riekot juttelivat tunturissa. Porojen
suojasta tuikki valoa ja Tosi Pikkuinen päätti mennä poroja hoitamaan.
-Minäpä tuon teille jäkälää, sanoi Tosi Pikkuinen. Hän haki jokaiselle
porolle jäkäläpalleron ja tarjoili ne pikkuisesta kämmenestään.
-Sepä oli herkkua! sanoivat porot ja nuolivat tontun kättä. -jäkälä on
parasta kun sen saa tonttu Tosi Pikkuisen kämmeneltä.

Kun Tosi Pikkuinen tuli taas pihalle, kuu ja tähdet olivat kasvaneet
suuremmiksi. Tuuli ajeli kimmeltäviä kiteitä pitkin hangen pintaa. Tiainen
ja punatulkku kyyhöttivät tuulen suojassa aitan räystään alla ja Tosi
Pikkuinen päätti hoitaa hieman lintujakin.
-Minäpä tuon teille jyviä, sanoi tonttu Tosi Pikkuinen. Hän meni aittaan ja
haki kummallekkin pari pikkuista jyvää ja tarjoili ne pikkuisesta
kämmenestään.
- Sepä oli herkkua! sanoivat linnut. -Parhaat saa tonttu Tosi Pikkuisen
kämmeneltä.

Tonttu Tosi Pikkuinen mietti, mihin hän voisi mennä, ettei olisi
kenenkään tiellä. Miettiessään hän oli kävellyt kellarin ovelle. Hän avasi
oven, sytytti valon ja asteli portaat alas kellariin. Hyllyjen alla,
mehupullojen ja hillojen alapuolella, nukkui satamäärin pieniä toukkia
talvikoteloissaan. Joulupukin kesä perhoset vetelivät siellä uniaan,
jokunen siili torkkui lehti peitteen alla ja muutama käärmekin oli kerällä
talviuntaan nukkumassa.
Tonttu Tosi Pikkuinen päätti hoivata vielä hieman toukkiakin. Hän nosteli
perhostoukkien pudonnet peitteet ja kohenteli siilien kahisevat
untuvatäkit.

Mutta kun Tosi Pikkuinen tuli pihalle, hän pelästyi. Ulkona oli hirmuinen
huuto ja meteli. Tontut juoksivat hädissään pitkin Korvatunturin pihaa,
huutelivat ja kurkkivat sisään joka ikkunasta ja ovesta.
-Tosiii! Tosiii! kaikui jokaisen tunturin kupeesta. Joulupukki seisoi
portaalla huolestuneen näköisenä. Mutta Joulumuori seurasi Tosi Pikkuisen
tossunjälkiä ja juoksi hengästyneenä pienen tontun luo. Ja tonttu Tosi
Pikkuinen juoksi suoraan Joulumuorin syliin. Naurun ja itkun lomasta hän
nikotteli kummallisen kysymyksen:
-Olenko minä oikea tonttu?
-Miten niin? ihmetteli Joulumuori ja pyyhki kyyneleet tonttu Tosi Pikkuisen
poskilta.
Muorin kämmen tuntui lämpöiseltä ja hyvin pehmeältä.
-Tottakai sinä olet oikea tonttu!
-Minä olen kaikkeen liian pieni, kuiskasi Tosi Pikkuinen.
Silloin Joulumuori kietoi pienen tontun villatakkinsa sisään ja sanoi hyvin
vakavasti:
- Sinä jos kuka olet oikea tonttu. Sinä olet ilonen. Sinä osaat leikkiä. Ja
sinulla on hellä ja auttavainen mieli.
Tosi Pikkuinen kietoi kätensä Joulumuorin kaulaan. Sitten hän antoi suukon
muorin poskelle.
-Ja sinä osaat rakastaa, kuiskasi Joulumuori, mutta sitä ei kuullu kukaan
muu kuin tonttu Tosi Pikkuinen, joka istui Joulumuorin sylissä.

(Hannele Huovi, Matka Joulun Taloon)