Sunnuntaina isot tuli sitten mökiltä kon kanssa ja minulla päivä meni lököillessä.

Maanatai meni omalla painollaan vähän tuossa Enkeli3:sen kerhossa on vielä opeteltavaa että ehtii ruuat tehdä ajoissa ym. Eilen hain myös ison paketin postista kun ostin vähän enkeli3:lle vaatteita ne on kaikki vielä isoja jotkut tosi isojakin mutta nyt kun edullisesti sai niin oli pakko ostaa. Menevät sitten pojalle eskarissa tai koulussa parin vuoden päästä. Tytöillä alkaa nykyään olla niin tyttömäisiä nuo vaatteet että tuskin tuo poika niitä päälleen haluaa enää isompana. Laitan ne tyttöjen vaatteet kyllä sitten Enkeli4:lle säästöön. Tosin kyllä nuokin nyt ostetut oli niin poikamaisia että ei varmaan hirmusti haluta tyttöjen niitä pukea nyt vaikka ne sopivia heille olisikin.

Täällä tulee taas vettä sunnuntaina ja eilen satoi lunta ehkä 10cm mutta nyt se sitten jo sulaa taas pois. Lumiukkoja voisi tänään tehdä mutta kuka tuonne nyt jaksaa lähteä itseään kastelemaan. Jos sitten iltapäivästä pistän kolme isointa ulos saa enkeli4 nukkua päiväunet rauhassa. Enkeli1:llä alkaa taas tänään partio joten en taida päästää häntä ennen sitä kaverille. Kyllä ne kaverit alkaa olla jo tosi tärkeitä kun niille on jokapäivä päästävä. Itkua väänsi perjantaina kun oli sopinut kaverin kanssa että leikkivät ja sitten minä kamala pakotin hänet siivoamaan kun oli siivouspäivä. Kaveri sitten odotteli meillä että Enkeli 1 sai siivottua oman osuutensa ja sitten leikkivät tuossa pihalla kunnes enkeli1 lähti mökille.

Eilen katsoin taas toppatakkia tälläkertaa prisman aletangoilta mutta en niitäkään hyväksynyt. Kamalia nuo tämän talven takit on. Ei edes urheilupuolelta löytynyt kivaa takkia. Sellaista kiiltävää jotain tikkikankaan tyylistä kangasta johon ei tarvitse kun pieni kipinä lentää niin reikä palaa heti. Mitä tarviin takin joka hiukan kestää nuotioleikkejäkin roihattamatta tuleen. No etsintä jatkuu eiköhän se sopiva vastaan tule kun tarpeeksi etsii.

Huomenna olis vuorossa illalla pesutupaa ja aamulla eka perhekerhon vetovuoro ajattelin tällä kertaa vaan kysellä mitä äidit haluaa keväällä tehdä ainakin juuri ystävänpäivälle osuu kivasti kerhokerta niin silloin voisi jotain erikoista keksiä. Katsotaan nyt mitä muut on mieltä. Ajattelin että yhdellä kertaa voitaisi jutella lasten synttäreistä mitä voi tarjoilla, miten ottaa huomioon allergiat, mitä leikkejä voisi leikkiä ym. Pitää katsoa jos saisi itse tuota jotenkin alustettua ja kun vähän joka perheessä niitä keväällä syntyneitä varmasti on. Juu siis suunnitelmia jo on jotain katsotaan nyt mitä toteutetaan ja miten kerho lähtee käyntiin.

Rauhallisin tiistai tunnelmin Enkeli