Kummiviikonloppu on nyt sitten ohi. Enkelit 1, 2 ja 3 olivat Helsingissä pikku mummolla ja vaarilla. Enkeli 1 oli kylläkin kummillaan molemmat yöt joten käväisi vaan kääntymässä mummolla. Enkeli 2  oli lauantaina pajaillut kumminsa kanssa oli tehnyt pipareita, askarrellut enkelin ja kangasväreillä painanut joulusukan ainakin. Enkeli 3 oli piinannut kiukuttelullaan mummoa ja vaaria. Olikin vielä tosi kiukkuinen kun tuli kotiin että meillä on nyt tainnut alkaa joku superuhmis ei tytöillä tuommosta ollut?! Pitänee tasata rytmit selviksi ja laittaa selkeämmät säännöt jos vaikka sitten helpottaisi. Enkeli 4 nautti äidin ja isin koko omistuksesta perjantai illan ja lauantai aamupäivän kunnes lautaina päivällä tuli kummitäti perheineen yökylään. Lauantai ilta meni leikkiessä ja syödessä pitsaa pääsipä enkeli 4 kummitädin kanssa pihallekkin leikkimään. Sunnuntaina kummitäti lähti kotiin ja iltapäivästä isot enkelit tuli takaisin vaarin kyydillä.

Lauantaina aamupäivällä käytiin kaupoissa ostoksilla vähän joulu juttuja ja vaatteita tuli hankittua minulle ja ukolle. Pakettejakin jo paketoitiin ja nyt se on aloitettava pian loppukiri näiden joulusalaisuuksien kanssa. Pitänee tehdä oikein lista tehtävistä hommista ja tällä viikolla on päätettävä ollaanko joulu kotona vai mummolla ja vaarilla.

Tulevalla viikolla on varattava enkeli 4:lle 1,5v neuvola aika. Soiteltava isomummon lahjan tiimoilta pari hopotus soittoa ja askarreltava enkeli 2:n kanssa pieni joululahja eskarin pikkujouluihin. Ainakin nämä.

Enkeli