No niin valmistuihan se enkeli 3:n toivekakkukun ajoissa.

Poika halusi kakuun Anakin ja valomiekan. Toive toteutetiin näin.

Maalasin Anakinin sokerimassalle ja valotikku tökättiin esittämään valomiekkaa. Mukavasti onnistui mielestäni.

Tässä vielä kuva pursotuksista kun piti vähän kokeilla noita uusia tyllia

Poika toivoin mustaa kermaa mutta ei tuo nyt ihan mustaa ole. Välissä on pakastemansikoita soseena ja kermaa valkoisena. Tietenkin tapahtui uhkaava valumiskaaos mutta valomiekka pelasti tilanteen ja ankkuroi kerrokset paikoilleen. Tiesin että jos soseen päälle pistää kermaa niin näin käy mutta siltikin niin tein (äly hoi). No kakku pelastui ainakin vielä.

Eilen oli suuri seitsemän sortin keksinleivonta sessio ja jopa naapurin miehet huutelivat ikkunasta maistiaisia. Ihan täydellisesti ei kaikki onnistunut kuten arvata saattaa parhaiten onnistuivat mielestäni Smarties-cookies ja Belgialaiset kinuskikeksit. Moni taikina jäi mielestäni liian kuivaksi joten lisää rasvaa ohjeeseen niin hyvää tulee.

Tässä kuitenkin kuvaa keksivuoresta (illalla ja liian pimeässä napattu kuva).

Vasemmalla ylhäällä Banaanisuklaa sarvet niiden alla Smarties-cookies ja alinna samalla tarjottimella Cappuccinosarvet. oikealla ylhäällä kardemumma-suklaa pallerot, alempana Vanilija pallerot sitten Belgialaiset kinuskikeksit ja alinna After eight keksit. Sen seitsemää sorttia siis. Osa kekseista tarvitsisi suklaa koristeita päällen mutta voi olla että ne jää laittamatta.

Nyt korjaamaan ainakin pyykit pois sitten ruokaa uunilohta ja perunaa ja sitten odottelemaan ketä tänne saapuukaan juhlimaan.

Enkeli