Lähdin siis perjantaina iltapäivällä Helsinkiin Päkiksen avuksi. Illalla ukko soitteli että missähän meillä on lattiarätit enkeli 3 oli oksentanut saunan pukuhuoneen lattialle. JEE! Viikonlopun aikana kaikki olivat täällä kotona oksentaneet. Ukko soitteli tianne tietoja vähän väliä ja sunnuntaina ilmoitti että jos haluan voin jäädä Helsinkiin maanataiksi asti ainakin. Maanataina illalla tulin kotiin vaikka ukko jo kerkersi soittelemaan että senkun pysyt sielä kun tauti jatkuu edelleen kaikissa. Päätin kuitenkin tulla kotiin uhmaamaan pöpöjä ja näyttämään mistä on suusrperheen äidit tehty. Illalla kymmenen jälkeen olin kotona ja ensi töiksi pesin vessan ja vaihdoin käsipyyhkeet myös käsidesi purkki löysi paikkansa lavuaarin vierestä. Isot enkelit 1 ja 2 oksensivat vuorotellen mutta ukko hoiteli heitä minä järkkäsin enkeli1:lle petiä niin että ei yläsängystä asti tarvitse rampata ämpärille. Enkeli 5 oli tulikuuma(38.2) ja hänetkin on lääkitty pari enkeliä on vielä katsastamatta mutta siirtyivät omiin sänkyihin kun vaihdoin lakanat joten hengissä ovat. Huomiseksi meinasin tunkea pesutupaan että saadaan lakana pyykkivuori puretuksi. Ennen viikonloppua en meinaa ehtiä sarastamaan ja viikonlooppuun mennessä tauti pitää olla ulkoistettu meidän kodista joten katsotaa kuin käy. Taltuuko pöpöt tämän enkelin edessä vai oksennetaanko samalla innolla muiden kanssa kohta.

Enkeli taistelee kohti pöpöistä sänkyä kera yhden pöpöisen enekeli5:n