Tänään oltiin siis puistossa. Normaalit puistopuuhat sielä. Enkeli 1 alkaa jo kyllästyä ainaisen puistoiluun =). No ensi viikolla sitten saa puuhata itsekseen pihalla tai soitella tuttuja kavereita mukaan leikkimään. Enkeli 2 tykkää puistoilusta ainakin vielä. Hän osallistuu mielellään puiston aktiviteetteihin ja oli tänäänkin laskemassa puistoruokailijoita. Silloin saa itse viimeisenä ruuan mutta seuraavalla kerralla saa ekana ruuan. Tänäänkin tutustui yhteen tyttöön ja sopivat näkevänsä puistossa keskiviikkona. Tyttö oli kyllä lähdössä tänään Ouluun mutta voihan tuo jo keskiviikkona palata. Tyttö oli kuulemma ollut jo kutsumassa enkeli 2 synttäreilleen mutta muistutuin kakkosta että me olemme enää vain tämän viikon Helsingissä. Enkeli 3 on jättänyt lautapelit ja pyörät ja tänään leikki pitkään liukumäessä. Enkeli 4 juoksee enkeli1:n perässä tai keinuu tai tekee hiekkakakkuja. Enkeli 5 nukkuu tai tekee hiekkakakkuja tänään ratsastettiin kamellilla ja kanalla ja keinuttiin. Enekeli 5 ei enää syö kaikkea näkemäänsä hiekkaa tajusi kai että se ei ole niin kauhean hyvää =).

Omenan kanssa sovittiin että menemme kansallismuseoon jo tiistaina. Keskiviikkona on puistossa kankaanpainantaa solmutekniikalla ja haluamme sitä kokeilla lasten kanssa.

Torstaille ei ole muuta ohjelmaa kun kakun täyttäminen. Koristeita tein jo tänään.

Nyt pikkumummo toi jätskiä...

Enkeli