Sadepäivä siis sisällä ollaan.

Eilen lähdettiinn päkäpään kanssa lohikäärmrpuistoon päiväksi. Olin retken jo luvannut ja eilen paistoi aurinko siis mentiin. Kivaa oli. Isot(1-3) juoksi itsekseen leikkimässä ja pienet(4 ja5 ) leikki vahdinnan alla. Ruuaksi oli kasviskernekeittoa. Ruuan jälkeen enkeli4 kiipesi hämähäkin verkko kiipeilytelineen puoleen väliin siis tosi korkealle. Kun käskin hänet alas niin eipä päässytkään. Jäi siten mahalleen roikkumaan yhden köyden päälle niin että ei saanut jälkaansa enää alemmalle köydelle. Sain siten itse kiivetä auttamaan. Eipä enää kovin ketterästi tuo kiipeeminen onnistunut =D. Hyvä että mahduin köysien välistä  riittävän ylös. No enkeli4 saatiin ehjänä alas se on ehkä tärkeintä. Ruuan jälkeen myös uitiin. Enkeli5 myös kasteli varpaitaan ja bodynsa vedessä. Kotimatkalla osa enkeleistä meinasi nukahtaa bussiin mutta kun sanoin että mummolla saa banaania ja jätskiä niin jaksoivat pysyä hereillä.

Huomenna taas puisto päivä. Perjantaina Waari ottaa isot tytöt mökille puuhailemaan viikonlopuksi ja minä lähden päkäpään kanssa ikeaan. Lauantaina vähän suunniteltiin että mentäisi minä, päkis, enkeli4 ja pikkupäkis nelistään lintsille mutta sitä ei ole vielä päätetty. Enkelit 1-3 pääsisivät sitten kotona Särkkään myöhemmin. Päkis myös kehui Titi nallen taloa hauskaksi paikaksi joten sielläkin himottaisi nyt käydä tuon enkeli 4:n kanssa vaan pitää nyt suunnitella ensin mitä tehdään.

Enkeli 5:n allergia epäilykset on hieman selvinneet. Kaura maito sai pyllyn helahtamaan punaiseksi joten kauraa nyt vältetään, riisimaito sai aikaan kovan vatsan ja iltahuudot joten sitäkään ei enää osteta. Ruis kelpasi hyvin ja nyt on kokeilussa ohra joka näyttää myös kelpaavan. Seuraavaksi kokeillaan omena ja luumu koska niitä on maidottomassa valmiissa ohrapuurossa =). Pylly on nyt hyvässä kunnossa. Ei ole rikki eikä juuri edes punota. Tällä hetkellä ruokavaliossa on peruna, porkkana, maissi(naksut), sika, nauta, ruis, ohra, mustikka, vadelma ja puolukka. Kyllähän näillä pärjää hyvin ainoastaan kalsiumin saanti on heikkoa mutta pitää otaa banani myös kokeiluun kalsiumin lähteenä ja kysellä sitten elokuussa neuvolasta mitä tehdään. Voi olla että vielä kotona kokeilen maitoa jos tuo peppu reakoikin vain kauraan ja maito epäilys olikin väärä.

Ai niin kehuinko jo että sain Päkikseltä syntärilahjan! Kakkutarvikkeitä! Neilikka kukkakoriste muotin, pursotin pusseja ja värejä (hopea, kulta, valkoinen ja musta). Jee jee kovasti jo olen suunitellut seuraava kakkua. Pikkumummo sanoi että tehtäisi täälläkin kakku mutta kaikki muut tarvikkeet on kotona ;o). No ainakin sitä neilikka kukka hommelia voisi kokeilla. Enkeli 5:lle pitänee tehdä 1v synttäreiksi joku oma erikois kakku kun nähdään mitkä ainekset neidille sopii. Kauralastuja voisi kokeilla ainakin ohra ja ruishiutaleista...mutta se on sitten vasta elokuun lopulla. Vielä suunnitelmat ei yllä sinne asti. Kaikki ajattelu loppuu koulun alkuun. Loma loppuu ja arki taas alkaa ja heti päästään juhlimaankin =)!

Nyt pitää mennä pelastamaan nuo isommat enkeli 5:n kynsistä. Hän eilen seisoi jo pitempiä pätkiä kun tutki lelua ja on aloittanut hyökkäys kävelyn. Eli kun sohvapöydän reuna loppuu ja äiti on turhan pitkällä  että ei yllä ottamaan tukea niin sitten otetaan vaan vauhtia ja astutaan tai oikeammin hyökätään äidin suuntaan. Ei montaa hyökkystä ole vielä tehnyt mutta aloitettu jo on. Saa nähdä ottaako ensiaskeleet vielä 10kk puolella vai 11kk. Mutta nyt MOI.

Enkeli