Meillä alkoi maanataina syysloma koululaisilla. Minä olen kuitenkin ollut töissä samoin ukko koulussa joten pienet on olleet päikyssä. Hyvin on isot kotona pärjänneet minä olen tehnyt iltavuoroa niin olen ollut puolille päivin kotona ja ukko tulee kun koulusta kerkiää viimeistään klo15 joten kolmisen tuntia ovat isot joutuneet pitämään huushollia pystyssä. Huomenna ukolla onkin etäpäivä ja perjantaina on minulla vapaapäivä. Pitäisiköhän yrittää keksiä jotain syysloma aktiviteettiä silloin isojen kanssa. Ehkä voitaisi mennä vaikka uimaan. Pitänee alkaa pohtia asiaa tarkemmin.

11 partiokalenteri tai kortti varausta on nyt tullut. Saapi niitä tulla lisääkin. Ukko lupasi kysellä vielä koulustaan jos sielä joku haluaa kalenterin. Loput kortit ja kalenterit tytöt (enkeli1 ja torstaityttö) saavat myydä "itse". Luultavasti menevät tuohon prismalle niitä myymään jos saavat luvan. Itse saavat kyllä kauppiaalta tuon luvan kysyä. Ensi viikon maanataina pitää olla tilaus tavaroista valmiina ja heti silloin ne saa myös mukaansa joten siitä eteenpäin voi omia tarvaroitaan tulla meiltä noutamaan. Joitain voin pistää pikkumummon mukana Helsinkiin kun hän täällä käy silloin tällöin mutta sovitaan jokaisen kanssa erikseen miten toimitaan ja rahastuskin pitää miettiä vielä miten on kätevin.

Jouluvalmistelut on alkaneet meillä lahjaostoslistalla. Melkein kaikille kummilapsilleni olen jo keksinyt lahjan. Lasten kummien lahjat on viimeistelyä vaille valmiit. Omille lapsille on myös ostettu jotain pientä ja isovanhempien lahjoihinkin löytyy ideoita. Lahjojen lisäksi olen puhannut joitain joulukortteja. Vielä pitäisi pohtia missä joulu juhlitaan. Vähän ukon kanssa jo asiasta keskusteltiin ja luultavasti jäädään kotiin jouluksi kun ukolla koulu jatkuu jo heti tiistaina joulun jälkeen.

En nyt muista oleko täällä kertonut mutta kerronpa nyt sitten uudestaan jos on tullut ennenkin tämä sanottua. Enkeli 4 oli eskarissa hypännyt pituutt 1,6m minusta aika hyvin.Nyt enkeli4 on päikyssä hoidossa tämän viikon kun eskari on syysloman kiinni. Ovat kuitenkin omalla ryhmällä päikyn tiloissa joten tutut naamat ympärillä vaikka tilat on uudet.

Enkeli5 on alkanut kiukutella päikkyyn lähdön kanssa. Normaliahan tuo on. Ärsyttävää kuitenkin kun koko aamuan kiukkuaa ja kun astuu päikyn ovesta sisään muuttuu tyttö hetkessä iloiseksi. Tuntuu olevan vahva roolitus päällä neidillä päikyssä. Pitäänee opeilta kysellä sen vasu-keskustelun perään kun tästäkin voitaisi sananen vaihtaa jos neiti uskaltaisi olla enenmmän oma itsensä päikyssä niin kotonakin voisi aamut mennä paremmin.

Semmoisia kuulumisia.

Enkeli