Annoin enkeli3:lle luvan lähteä pihaan enkeli 5:n kanssa. Ennen ei poika ole saanut pienintä vahdittavakseen mutta nyt ajattelin että joskushan tuotakin on kokeiltavan ja kun olin ruuanlaitossa niin ajattelin että pieni hetki pihalla menee ihan hyvin. Pian heidän lähdön jälkeen soi ovikello ja yläkerran tytöt kysyivät enkeli 4:ää pihalle. Eikös se enkeli4 olekkaan jo pihalla?? Ei näkynyt. Grr ruoka pois levyltä ja levy kiinni kengät jalkaan ja kiireesti rantaan. Aikaisemmin oli nimittäin käyty keskustelu että neiti ei pääse vielä tänään uimaan järveen kun vesi on liian kylmää. Ei näkynyt tyttöä rannassa eikä matkalla. Rapun ovella tuli vastaan yläkerrän isä lapsineen ja kyselin onko tyttöä näkynyt? Silloin koti ikkunasta kuului ääni "äiti mä oon täällä". Kotiin ja kyselemään missä neiti on ollut ja itkuhan siitä tuli heti ekan kysymyksen jälkeen "olitko rajojen sisäpuolella?" Eipä neiti tainnut olla. No asian selvittyä menin huutamaan Enkeli 3:n ja 5:n sisään. Vaan eipä näkynyt pihalla!(olivat vielä hetkeä aikaisemmin kun siitä ohi kävelin. Taas kengät vauhdilla jalkaan ja pihalle etsimään. Kersin lähipihat. Kävin kotona. Ei näkynyt. Sitten aloitin naapuri kierroksen. Kesken kierroksen enkeli 3 ja 5 tulivat viereisestä rapusta. Ohjeistin lapset kotiin ja ruuan ääreen (oli hyvin hautunutta riisi ja kanaa). Pöydässä sitten pidin koko sakille puhuttelun ja ilmoitin että pihalle ei tänään ole enää asiaa. Meillä on siis kaksi hyvin kiukkuista enkeliä kotona ja yksi (enkeli5) joka ei juurikaan taida tajuta edes olevansa arestissa. Toisin eipä ollut hänen syy että isoveli vei tytön naapuriin.

Ukko ja enkeli1 lähtivät ostamaan pyörään uutta eturengasta koska edellisen ukko rikkoi aamulla töihin ajaessa. Siis koko renkaan sai mällättyä kieroksi eikä vain kumia puhkin.Itse kuitenkin säilyi ehjänä. Että kyllä tänään sattuu ja tapahtuu. Vielä on yksi enkeli siis enkeli 2. Hän lienee vielä matkalla kotiin kun ei ole neitiä näkynyt. Se asia sentään selvisi pikku puhelulla. Ukko oli antanut enkeli2:lle luvan mennä kaverille suoraan koulusta.

Saako tämä helle aivot sulamaan vai mikäs nyt on?

Enkeli ja hiivatin kakarat