Pitäisi puuhata koulujuttuja mutta tämä on kivempaa.

Enkeli 4:stä on tullut mahdoton keräilijä nyt pitäisi vähän väliä päästä omppupuistoon kerämään omppuja. Meillä on tässä lähellä kaksikin puistoa mitä koristaa omenapuut ja nyt puissa on omenoita ja ilmeisesti hyvän makuisia kun neiti on niitä pistellyt luultavasti useamman kilon poskeensa. Jo parina päivänä on tullut kotiin aikuisten pyörälykori puolillaan omenia. Minä en ole vielä maistanut yhtään omenaa mutta joka päivä on omput hävinneet pihan lasten suihin eikä kukaan ainakaan vielä ole voinut pahoin niiden takia.

Minä olen saanut kauhean kasan läksyä lasten kouluista. Kumma puuhaa kun läksyt tulee vanhemmille. Tänään sitten päälystin 7 kirjaa Enkeli 1:lle 5 kirjaa kaikki kierrätettäviä kirjoja. Ensi vuonna saa neiti päälystää itse kirjansa. Enkeli 3:lle aapisen kun oli käsittääkseni ainoa koko vuoden kestävä kirja ja enkeli 4:lle eskarikirja päälystettiin. Tuota eskari kirjaa pitää vanhempien läksynä myös "vahtia" ettei lapset täytä sitä nyt heti loppuun vaan vie sen tyhjänä eskariin ja sielä sitä sitten täytetään yhdessä. Ukko kirjaa katseli ja jo ensimäinen tehtävä tuoti ukolle päänvaivaa. Naapurin tyttö kulki vielä kolme tuntia eskarin loppumisen jälkeenkin pihalla reppu selässä kun oli saanut eskarikirjan reppuun. Tärkeitä nämä kirjat noille pienille ja vähän isommillekin. Enkeli 2 on vielä koulumatkalla ja tulee ehkä klo20 jälkeen tyttöjen tuvalta kotiin. Hänen kirjat on vielä päälystämättä. Ainakin musiikin kirja pitää päälystää kun sen tulisi kestää kulutusta kaksi vuotta.

Enkeli1 oli saanut viimein koulusta pienen ekaluokkalaisen kummitytön. Neiti oli tyttöä tänään kantanut reppuselässä ja saatellut kotimatkalle sekä leikkinyt välitunnilla. Nyt etsii kaleterista milloin kummitytöllä on nimipäivä kun tyttö ei osannut sanoa syntymäpäivästään muuta kun että ne on syksyllä. Mietti myös kummitytölle joulukorttia ym. On se mahtaavaa olla koulun vanhin.

Enkeli 3 on saanut/hankkinut tyttöystävän. Tokihan se on meidän vanhempienkin pitämä vaimoehdokas josta jo kerroin. Tänään poika paljsti että ovat tytön kanssa jo suunnitelleet häitä ja häämatkalle lähtevät laivalle. Seuraavia suhdekiemuroita odotellessa... Enkeli1 ilmoitti eilen illalla ettei aijo hankkia poikaystävää vielä moneen vuoteen. Katsotaan nyt...

Nyt kaupasta ostamaan ukolle kahvia kun unohtui kauppareissulla ostaa.

Enkeli

...ja sitten sitä koulutehtäävääkin vielä tänään.