Se on taas maanatai. Eilen aamulla oli Enkeli 4:n kerhon perhekirkko jossa tytön kanssa käytiin istumassa. Sieltä suoraan mentiin uimaan. Ukko tuli loppujen enkeleiden ja uimakappeiden kanssa ja treffattiin uimahallilla. Kivaa oli vaikka olen hallissa johonkin lyönyt oikean jalan isovarpaan niin että kärjestä kynnen tuntumasta on pieni pala pois. ei kuitenkaan niin että verta olisi tullut. Enkä edes huomannut sattumusta kuin vasta pukuhuoneessa kun poistin sukkaa jalkaan. Ei se kipeä ole vaan enemmänkin ärsyttävä kun muistuttelee olemassa olostaan.

Tällä viikolla normaalien menojen lisäksi isot enkelit esintyy Lielahden kirkossa klo12 jumiksessa kuoronsa kanssa ja torstaina on enkeli3:n eskari hops eli henkilökohtainen opetussuunnitelma. Seuraava viikko onkin sitten syyslomaa. Sille viikolle sitten osuu yhdet kaverisynttärit ja enkeli5:n hammas tarkastus ja viikonloppu on varattu akoille kuhmiksella.

Ai niin olihan viimeviikolla jotain kummempaakin. Torstaina naapuri vei enkeli 3:n eskariin ja ukko lainasi auton ja päästiin kuhmikselle käymään. Ukko käväisi tiekokouksessa. Tai perustivat tiekunnan tai mikä lienee. Sen mökkitien pitäisi kartan mukaan kulkea toista kautta(sieltä mistä sähkökin) ja nyt tietä oltiin muuttamassa joko kulkemaan sitä toista kautta eli koko tie olisi pitänyt rakentaa uudestaan tai sitten kiertämään yksi piha niin että pihan läpi ei tarvitsisi ajaa. No meillä ja muutamalla muulla tontilla on kirjallinen lupa ajaa tuon pihan läpi eli meillä olisi silti oikeus käyttää vanhaa tietä vaikka uusi tie rakennettaisikin joten päättivät että rakennetaan vain pihan kiertävä lenkki ja kaikille sitten paperilla lupa käyttääsitä tietä. Maksu mieheksi joutui suurimmaksi osaksi tämä jonka pihaa ollaan kiertämässä. No jotenkin tuntuu että ei tämä nyt täysin tässä ole mutta katsotaan ainakin tähän mennessä meidän osalta pitäisi olla kaikki kunnossa. Siinnä samassa puhuivat että kun uusi tie vie metsämaata niin siitä saa omistaja tietenkin korvauksen joku listahinta oli n.5senttiä/neliö eli 5€ hentaari laskinko oikein? No kuitenkin ei nyt niin kauheasti. Tästä syntyi ajatus ostaa siitä meidän mökin takaa se lämpäre ei kenenkään mökkiläisen maata joka tuskin tuotaa omistajalleen sievoisia summia puustollaankaan. Mutta vielä ei pyydetty maasta tarjousta Tuskin tuo sitä myy ihan 5€ hintaan kuitenkaan. Oltaisiin siten metsän (ehkä 2ha) omistajia ja ehkä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa saisi tontille rakennetuksi mökin ja nykyinen mökki voisi olla saunamökkinä vieraille ja isoille tytöille.... no haavailla saa.

jaahas se sitten olisi siivousta, ruuanlaittoa ja sukan neulomista mikähän voittaa.

Enkeli