Juu niinhän se päivä alkoi kun aamu kiireessä etsin omia kotiavaimia joka paikasta. Eikä löytynyt sitten mistään. Enkeli4 ja 5 odotti jo pihassa että lähdettäisiin päiväkotiin kun muistin että minähän annoin avaimet enkeli2:lle edellisenä iltana kun hän tuli pihalta kotiin edellä eikä ovessa ollut avaimia. No eihän tyttö siihen hätään muistanut mihin avaimet pisti ja meillä oli jo "kiire" joten nappasin vara-avaimen mukaan ohjeistin enkeli1:n pistämään enkeli3:n koulumatkalle ajoissa ja lähdin viemään pieniä päiväkotiin. Päiväkodilta polkaisin pyörällä kaupunkiin piti työkkärissä piipahtaa. Sitten takaisin kotia.

Eihän enkeli2 ollut muistanut/ehtinyt niitä minun avaimia etsiä joten pakko oli itse yrittää eipä näkynyt missään. Eteinen tuli siivottua samoin tyttöjen huoneessa kääntelin paikkoja. Pieniä piti vielä lähteä hakemaan vara-avaimen kanssa. Enkeli4 jäi hakureissulta pihalle ja kun ravaus ovella taas alkoi pistin vara-avaimen oveen roikkumaan niinkuin se on siinnä jo koko kevään ja kesän roikkunut lasten ollessa ulkona. 

Kaikki enkelit pääsivät koulusta samaan aikaan klo13. Ensimmäisenä kotiin ehti enkeli 1pihalta kuului lasten mekastusta ja menin katsomaan mitä tapahtuu. Samaan aikaan enkeli2 käveli pihan poikki kotiin ja kohta pimpotti ovikelloa vara-avain oli POISSA. Ei voi olla totta avain ei ollut pudonnut eikä rapussa ollut sillä hetkellä ketään. Yläkerran tytöt ovat kerran aikaisemminkin ottaneet avaimen tosin jättäneet sen lattialle oven eteen joten kävin parvekkeella kysymässä oliko avain tarttunut tyttöjen matkaan. Kukaan ei tiennyt mitään. Kääk oliko se nyt sitten lähtenyt jonkun pitkäkyntisen matkaan??? Meillä ei ollut YHTÄÄKÄÄN avainta kotona kun minunkin avaimet oli edelleen hukassa. Pistin enkeli2:n etsimään minun avainta lähdin pihaan katsomaan jos avain olisi jossain siinnä lähistöllä samoin kiipesin raput ylös jos avaimet olisi viety sinne. Eipä näkynyt. Kotiin tuli Enkeli3 ja Enkeli 1:n kaveri J joten oli pakko olla hetki kotona ja vahtia läksyjentekoa ja ruokakin oli valmista joten sitäkin piti tarjota. Enkeli 5 myös kitisi pihalle mutta enhän minä sinne päässyt kun meillä ei ollut avinta että olisi päästy sitten taas takaisin kotiin.

Kun läksyt oli tehty ja pesue ruokituksi syvennyin avainten etsimiseen ensin omiini kun ne nyt tiettävästi oli meillä kotona sisällä. Kävelin tyttöjen huoneeseen ja miltein saman tien näin avaimeni tuolilla jokun paidan alla. Tämän paidan alta oli varmasti katsonut jo aikaisemmin avaimia mutta siinnä ne nyt oli. Jes enää yhdet avaimet hukassa! Omilla avaimillani pääsin ullakolle ja päätin lähteä sieltä katsomaan jos pitkäkyntinen olisi haaveillut murrosta ullakkotiloihin. No ullakolla ei mitään kummempaa näkynyt joten takaisin kotiin. Kaikki lapsetkin olivat hävinneet pihalta vain enkeli5 ja enkeli 2 leikkivät hiekkalaatikossa (annoin heille luvan lähteä kun minun avaimet löytyi). En siis päässyt ristikuulustelemaan yläkerrantyttöjäkään. No pian tulisi ukko kotiin ja voitaisi jatkaa etsintöjä yhdessä. Kovasti ei tehnyt mieli jättää kotia nyt yksikseen jos vaikka pitkäkynsi päättäisi heti tulla vieraisille. Eläköön vilkas mielikuvitus. Järki huusi että pitkäkynsi on ollut tosi nopea kun enkeli1 tuli kotiin avaimella sanoin moikat ja kävelin parvekkeelle katsomaan piukkutyttöjä ja kun yläkerrantyttöjen isä polki kaupaan ja kub enkeli2 käveli kotiin eikä enää päässyt sisään. Pari minuuttia oli vorolla korkeintaan ollut aikaa ja siitäkin osan aikaa oli rapussa ollut 5 pikkutyttöä ja aikuinen mies. Pikkutytöillä siis oli oltava jotain tietoa avainten kohtalosta mutta päivystin kotona ja odotin ukon kotiin.

Pian ukko kotiutuikin ja pikaisen tilannetiedotuksen jälkeen ukko lähti mitsästämään pikkutyttöjä pihalta. Tytöt löytyi ja he kertoivat että avain olisi ullakolla mutta sinne ei nyt enää pääse. No ukko kiipesi ullakolle ja yhdestä aukinaisesta kopista oli meidän avain löytynyt. Olivat siis kiivenneet ullakolle avanneet avaimella oven mennet sisään ja jättäneet avaimen sinne ja tulleet ulos.

No onneksi avain löytyi eikä enää tarvinnut kehitellä pitkäkynsitarinoita mielessään. nyt saakin avain pysyä kotona ja ovikello soida ainakin hetken aikaa liki taukoamatta kun lapset on pihalla.

Että semmonen maanatai

Huomenna enkeli5:n neuvola ja enkeli4:n lääkärineuvola ja pesutupa.Tänään jo piti mennä pesutupaan mutta en päässyt kun ei ollut AVAIMIA!

Enkeli