Marrraskuu alkaa loppumaan ihan väkisin. Kohta tulee kiire pakettien kanssa vaikka aika hyvin on jo ainakin suunniteltu mitä kellekin annetaan. Lasten kanssa pitäisi vähän askarrella kummien lahjojen parissa. Tänä viikonloppuna ei kyllä ehdi. Me lähdetään minä, enkeli 4 ja enkeli 5 Helsinkiin pikkujouluihin. Ukko jää kotiin enkeli 1:n, enkeli 2:n ja enkeli 3:n kanssa. Otti vielä lauantai sunnuntai väliseksi yöksi kaksi pikkuserkua yökylään =).
Joulukortien tekeminen on myös aloitettu ja lapset on kummien kortit askarrelleet jo. Pipari talon ajattelin lasten kanssa puuhata tai lapset saa tehä ukkoja pihalle. Pitääkin alkaa allakasta kattomaan aikaa puuhille niin ehtii.

Hammas tai ien voi hyvin. Vähän alkoi yöllä jomottamaan enkä sitten saanut unta kun heräsin enkeli5:tä imettämään joten otin särkylääkkeen ja sain nukuttua. Muuten on ilman lääkeitä pärjätty.

Tänään pitää laittaa kaapeihin noi eilen pestyt pyykit ja varmaan vähän on pakko siivota että mahtuu ukko lapsilauman kanssa viikonloppuna puuhaamaan.

Enkeli