Eilen tuli minulle (viimein) kutsu hammaslääkäriin. Viime syksystä tuota on jo odoteltu. Se vaan nyt sitten sattui heinäkuun loppuun 31.7. Eilen pohdin jos siirtäisin aikaa myöhemmäksi viikolla niin ei tuo Helsingin reissun aikataulu menisi ihan sekaisin. No onneksi en heti perunut aikaa. Tänään posti toi Enkeli 1:n hammaslääkäri kutsun/kutsut. (Viime syksynä hälläkin todettiin että on ahdasta eikä rautahampaat tahdo mahtua kasvaa). Enkeli 1:n röntgeni olisi 28.7.(loput käynnit sitten syyskuun lopussa). Luulen että on siis helpompi jos olemme tuon viikon jo kotona.

Tästä seuraa se että kummipäivää on siirrettävä!

En ole vielä pikku mummon kanssa puhunut mutta mietin jos me tultaisi jo nyt sunnuntaina Helsinkiin??? Täällä kotona ei nyt kummoisempaa puuhaa ole ja ukkokin tekee pitkää päivää 10-12h tai yli ja on kotiin tullessa jo tosi väsynyt niin pääsisi tuokin tarvittaessa heti nukkumaan. Soittelen tänään iltapäivästä pikku mummolle ja kyselen miten muutokset hänelle sopii. Mutta siis mahdollisesti olisimme Helsingissä 6.-27.7.

Katsotaan sitä kummipäivää sitten kun tämä tästä nyt selkenee. Ihania nämä muutokset kun tulevat yllättäin.

Enkeli.... Lieneeköhän ketään kummeista enää linjoilla???

Ai niin vielä
ONNEA WAARILLE!!!!
synttärit, synttärit, synttärit!!!
...pitänee vielä laittaa viesti ja onnitella.

Päivä sama vaan jatkuu...

Käväisin äsken kaupassa. Piti ensin saada autokyytiä illaksi mutta ukko soitteli että saattaa mennä pitkään töissä joten ei pääse lapsi vahdiksi. Totesin että se on sitten sama käynkö Enkeli 5:n kanssa kaksin kaupassa kun isommat katsoo dvd:tä vai etsikö jostain kyytiä ja jätän siten myöhemmin nuo telkan ääreen keskenään. Lopetin soittelukierroksen siis alkuunsa ja lähdin kauppaan.
Viikonlopuksi ostiin ruuat ym. Ruokia tuli reilusti koska lapset jää pikkumummon kanssa kotiin(mummo tilasi lapsille 6l jätskiä) ja me ukon kanssa mennään kaksin k.mökille. Pakatessa ostoksia kahteen kaupan koriin ja tasapainotellen koreja rattaiden päällä käväisi mielessä että olisiko sittenkin kannattanut jatkaa soittokierrosta =). Totesin myös että kaikki kaupat on suunniteltu väärin päin pehmeät ja litistyvät(leivät, vihannekset) tuotteet on kauppassa aina ensimmäisenä ja jäävät sitten maitojen, lihojen ym. kovan ja painavan alle. No aikani uudelleen pakkasin korejani ja aikanaan pääsin kassalle lopulta jopa kassalta kassejeni kanssa hieman sivuun pakkaamaan nyssäkät rattaiden alle, päälle ja selkääni. Siihenpä sitten ilmestyi tyttö jolla oli joku kysely josta lahjaksi sai pussin namia. Tottakai vaivauduin kertomaan mielipiteeni pilli ja tiivistemehuista karkkipussin tähden. Niimpä istuin hetkesi alas ja ansaitsin pussin karkkia ja muutaman tikkarin. Kotimatkakin sitten joutui mukavasti kun ahmin samalla nameja suuhuni.

Kotona oli pakko punnita kantamukset. Ostoksia oli 3 pussia yht.22,9kg+ vaipat yht. 3,7kg sekä reppu 9,1kg. Yhteensä 35,7kg johon pitää vielä lisätä enkeli 5 (n.10kg) ja rattaat =). Että semmoinen suoritus tänään =). Hyvin kuitenkin meni reissu! Nyt taidetaan mennä kaikki hetkeksi pihalle leikkimään.

Enkeli