Perjantaina siis mentiin mökille. Pidettiin -15 astetta rajana että jos luvataan kylmempää niin ei mennä. Lupasivat vain -10 lauataille ja sunnuntaille -5 siis matkaan lähdettiin.

Pe-la yö oli kylmä ja aamulla oli alhaalla sisällä lämpöä vain 15 astetta ja ulkona huimat -30. Siinnä sitten laitettiin tulta takkaan ja kuumaa teetä sisuksiin. Minä haaveilin siitä karkkipurkkeihin jäädytetystä lyhdystä joten lähdin pumppaamaan vettä ämpäreihin ja täyttämään karkkipurkkeja. Kun vaihdoin täyden ämpärin tyhjään kuului kiva ritinä pumpun suulta kun jäätipat jäätyivät metallin =). Sitten karkkipurkkeja täyttelemään. Kahdesta ämpärillisestä täyttää viisi isoa karkkipurkkia ja pikku lirun saa vielä kuudenteen. Joten menin pumppaamaan lisää. Sillä välin kun pummasin ja tassutin takaisin oli jo ensimmäisiin purkeihin muodostunut ohut jääkerros =0). Täytin yhteensä 11 purkkia ja siirryin sisälle raportoimaan että ulos voi lapset viedä vaikka pakkasta onkin -25 astetta. Pitää vaan pukea kunnolla päälle.
Enkeli 4:sta ei uskallettu kuitenkaan viedä pakkaseen joten hänet pistin ajoissa päikkäreille ja isot pihalle kun kello huiteli siinnä yhdentoista kieppeillä. Lapset meni ukon kanssa ensimmäisenä tietenkin jäälle kävelylle. Sitten jäivät laskemaan kalliolta mäkeä. Minä nukutin enkeli 4:sen ja laitoin ruuan uuniin. Sitten menin itsekin pihalle mäen laskuun. Lapset olikin innoissaan kun tasoitin painollani mäet liukkaiksi =). Reilun tunnin lapset oli pihalla kunnes tultiin sisään. Sitten soitti isomummo onnitellakseen enkeli1:stä. Mummeli kyseli kuulumisia ja ihmetteli miten me nyt ollaan mökille lähdetty kun vaarikin on tulossa. AI MITÄ?? Onko vaari tulossa meille?? Ukko soitta vaarille joka on jo melkein perillä ja vaari kääntää auton nokan kohti mökkiä. Vaari siis tuli juhlimaan synttäreitä onneksi pullapussiissa oli 8 pullaa joten siitä riitti hyvin vaarillekkin =). Vaari toi lahjan ja laulut ym. (me ukon kanssa ei laulua kuultu mutta näin enkeli1 kertoi pikkumummolle myöhemmin). Vaari istui hetken ja sitten lähti kotimatkalle.
Me puettiin taas vaatteet päälle ja mentiin pihalle nyt kaikki rohkeina. Minä irrottelin parin sentin vahvuisessa jäässä olleet jääpalat purkeista ja aloitin lyhdyn rakentamisen. Alakerroikseen tuli 6 palaa ja ylempään jouduin jäädyttämään viisi palaa kiinni kun eivät muuten pysyneet liukkaat jääpalat päällekkäin. Ukko meni tutkimaan onko auto täysin jäätynyt aloilleen? Olihan se ja ukko sai sitten vedellä jatkojohdoilla sähköä lämmityslaitteelle ja soitella apua sukulaisilta. Me laskettiin lasten kanssa mäkeä ja enkeli 4 teki minun avustuksella ensimmäisen lumienkelin (vai tehtiinköhän jo viime talvenakin), harjoitteli kävelyä liukkailla poluilla ja otti välillä lumipesuja naamalle polun reunasta. Isot jäi pihalle kun me tultiin enkeli 4:n anssa jo sisään lämmittelemään vaikka tuskin pikkuneidillä vielä kylmä oli minä vaan kyllästyin nostelemaan häntä enää pystyyn kun ei itse jaksanut nousta.
Siinnä kuuden korvilla menin enkeli 2:n ja 3:n kanssa saunaan vaikka auton huotoapuun kutsut oli tuloillaan minä hetkeneä hyvänsä. Hyvin ehdittiin juuri saunoa siis lapset. Sisällä syötiin iltapalaa ja vähitellen jo petikin kutsui mutta eihän sitä malttanut nukkumaan mennä kun vieraitakin vielä oli. Auto saatiin käyntiin ja ukko lähti sitä vähän ajeluttamaan, lämmittämään ja tankkaamaan. Minä jäin enkeleiden kanssa mökille. Enkeli 3 nukahtikin melkein heti sohvalle ja muut enkelitkin oli melko nätisti kunnes ukko tuli takaisin. Ukko meni enkeli1:n ja 4:n kanssa saunaan ja minä pistin enkeli2:nkin nukkumaan. Saunan jälkeen nukutettiin vielä loputkin enkelit ja viimein pääsin minäkin rauhassa saunaan pesulle. Toinen yö olikin sitten paljon lämpimämpi ei tarvinnut alhaalla palella mutta ylhäällä sitten nukkuivat rauhattomasti kun oli kuuma. Tänään sunnutaina tultiinkin sitten jo aamupäivästä kotiin.

Huomenna on pesutupaa...tällä viikolla enkeli 2:lla eskarissa teatteri ja lauantaina enkeli1 lähtee partioretkelle. onkohan muuta pitää huomenna allakasta tarkistaa...

Enkeli