Tänään olen lähdössä akka porukan (sininen, omena ja päkis) kanssa Kuhmikselle. Kovasti on tätä odoteltu ja nämä viimeiset tunnit on sitten piinaavia.

Ukko jää kotiin lasten kanssa. Enkeli 1 ja 2 lähtivät nuorisotalon diskoon ja tulevat saunaksi kotiin.

Eilinen ilta meni vanhempain yhdistys puuhissa. Paljon puuhaa sieläkin tuon syystempauksen johdosta. Taidan olla ainoa vanhoista johtokunnan jäsenistä ja kaikki "tieto" siis minun muistin varassa. Eipä mene hyvin silläkään yhdistyksellä kun minun varaan laskevat . No oli siellä monta asiaa paperillakin =).

Enkelien 1 ja 2 uimaralli homma alkaa vasta tammikuussa joten hieman väljyyttä suodaan aikatauluun harrastusten osalta. Mutta kyllä tässä nyt tätä menoa jo riittää näinkin. Tiistaisin on enkeli4:n jumppa, Enkeli 3:n partio. Keskiviikkona Enkelien 1,2 ja 3 kuorot. Torstaina enkeli2:lla liikuntakerho ja enkeli 1:llä partio. Sitten keväälle tulee toi uimajuttu maanataille ja enkeli 3:lle olisi tarjolla vanhempainyhdistyksen järkkäämä sähly koululla mutta se on keskiviikkoisin niin taitaa olla liikaa. Katsotaan sitäkin sitten keväällä.

Kohta nuo lähtevät jo saunaan tulisi jo kyyti. minäkö malttamaton.

Enkeli tässä vaan ympyrää lenteli