Aprilliä =).

Enkeli2 oli aprillannut opettajaa että on jäänyt läksyt tekemättä ja enkeli1:n ope oli aprillannut oppilaita että tulee kaikki loput matikan kotitehtävät ja lisätehtävät läksyksi =). Minua ei vielä ole aprillattu mutta onhan tässä vielä aikaa joutua huijauksen uhriksi.

Ukko aloitti tänään uudessa työ paikassa. Vielä ei ole tullut kotiin joten en tiedä mitä on tykännyt. Ainakin on ollut innoissaan siinne menosta. Työaika muuttuu niin että aamuvuoro on 5-13 ja iltavuoro 13-21 Vähän tuo siis muuttaa myös perheen arkea mutta eiköhän tuohon totuta. Suurin muutos lienee se että ukko meinaa tulla nukkumaan ainakin aamuvuoroviikoiksi omaan sänkyyn!!! Toivottavasti ei käy niin että me sitten enkeli5:n kanssa nukutaan sohvalla ne viikot ;o). eiköhän tuohonkin totuta.

Enkeli 3 kävi eilen 5v neuvolassa. Mitat oli 116cm ja 20,5kg jos muistini ei täysin petä. muut hommat/testit selvitti täysin mutta kynä hommia pitää harjoitella. Kävinkin heti ostamassa puuhakirjan ja sitä tuo on nyt puuhannut innosta piukeena. Labyrintti tehtävissä meni mutkat suoriksi niin että kerroin hiiren kuolevan kun joutuu niin seiniin törmäilemään. Vauhti hiljeni ja jälkikin parani.

Jaahas ukko tulikin jo kotiin. Näin aikaisin!!! Sai pehmeen laskun =). Huomenna tekee kuulemma koko päivän ja jää yksi sinne sitten huseeraamaan kun liikeen ovet suljetaan asiakkaita. Onneksi ne autot on jo valmiiksi rutussa niin ei ole pekoa suurista vahingoista =).

Eiköhän tässä ollut sitten nämä tämän päivän sepustukset.

Enkeli