Piti tulla korjailemaan edellisestä vähän kirjoitusvirheitä kun kävi ärsyttämään. Aika useasti yritän ehtiä kirjoitukseni lukasemaan läpi ennenkun pistän ne blogiin näkyviin mutta välillä on niin hoppu että ei ehdi ja silloin virheitä jää paljon. Kyllähän niitä jää tarkistamisien jälkeenkin mutta sen saatte kestää kiitos lukivian.

Eilen oli enkeli3:n HOPS. Mentiin Enkeli4:n kerhosta suoraan ja enkeli5 nukahti rattaisiin matkalla. Jätin hänet nukkumaan rattaisiin eteiseen ja enkeli4 pääsi eskariin leikkimään kun minä menin toisen open kanssa juttelemaan.

Enkeli 3 käyttäytyy täydellisesti eskarissa on kaikkien kaveri ja haluttua seuraa. Leikki sekä tyttöjen että poikien kanssa. Jaksaa keskittyä open sanojen mukaan ikäistään paremmin ja pidempään. Kun muut ryhmässä jo lähtisivät leikkimään niin enkeli3 voisi vielä pohtia asioita pidempäänkin. Pikku päsmäriä on myös löydettävissä tietää aina mikä viikonpäivä ja monesko päivä ja mikä kuukausi ja vuosi on tänään ym. Osaa odottaa vuoroaan ja syökin hyvin myös salaatteja maistelee. Mitäs vielä. Kerran aamupiirissä olivat jutelleet ilmaisesti liputuspäivistä ja poika oli ilmoittanut että hänpä tietää tähän sopivan laulun. Oli sitten saanut luvan esittää sen ja penkissään ryhdistäydyttyään rohkeasti laulaa luikauttanut Siniristilippu Suomen lippu on kun sen nostan salkoon meillä juhlä on. Mikäköhän päivä toukokuussa on äitienmmepäivä toukokuussa on. Ei ollut yhtään ujostellut vaan siitä vaan reippaasti lauloi ja sulatti opejen sydämet lopullisesti. Tutulta kuulostaa ainakin tuon rohkeuden ja sosiaalisuuden osalta mutta tottelua, kuuntelua ja uskomsta ei oikein kotona löydy lienevät lomalla aina kotioloissa. Hyvin siis menee eskarissa.

Illalla vielä kävin pesaisemassa pyykkiä. Varasto on taas hävityksen kauhistus kun kasasin kesätakit ja kengät vaan isoksi kasaksi tavaroiden päälle. Talvikenkiäkin on vielä sikin sokin kun eräää aamuna niitä kiireesti kaivoin lapsille jalkaan. Ajattelin jos sen kimppuun ryhtyisin kun saan enkeli 4:n kerhoon ja ukkokin kotiutuu töistä iltapäivällä.

Enkeli5 itkee kiukkuisena joten pakko kai on mennä tuota lohduttelemaan. Tykkää niin kauheasti Titi nallesta että sitä pitäisi katsoa kokoajan ja nyt lupasin enkeli4.lle puuha Peteä välillä. Taidan pistää neidin nukkumaan jos puuha pete noin koville ottaa.

Enkeli