Tästä se joulukuu alkaa taas. Tänään on pesty taas iso kasa pyykkiä ja iltapäivän aikana on tiedossa lisää siivoamista. Pitää vaan ensin pistää jotain suuhunsa =). Enkeli1 ja 2:lla oli tänään kouluissaan pikkujoulut.Enkeli 2:n piti viedä mukanaan paketti ja oli sitten saanut itsekin pienen paketin jossa oli pieniä kuusen koristepalloja.
Eilen ukko oli asukaskokouksessa ja kuikas ollakaan hänestä tuli asukastoimikunnan jäsen. Oli jo heti ottanut hoitaakseen lasten juhlittamisen 20v juhlissa joita juhlitaan uutena vuonna. Vie kuuleemma kaikki talon lapset pulkkamäkeen vesitornin juurelle. Tarjoaa mehua ja ilmeisesti myös makkaraa. Kuulostaa kivalta toivottavasti on lunta myös jo silloin taas. Toki ukko ei yksin kaikkea tuota pakerra vaan yhdessä muiden kanssa.
Tiistaina Enkeli1 sai pariosta ne tilatut myytävät ja niistä on osa vielä myymättä joten älkää yllättykö jos tullaan joku kerta teille kylään kauppaamaan kynttilöitä ja joulukortteja ;o).

Tänään blogissa alkaa myös joulukalenteri joka saattaa kummilapsilleni ollakin tuttu sillä se on se sama kuin viime vuonna heille tuli sähköpostiin. Vähän olen järjestystä vaan muuttanut. Enkelit eivät ole vielä saaaneet avata pukkikalenteri yllätystä. Pitää heitä vähän kiusata kun ovat salaa kaapilla käyneet syömässä yllätyksiä jo etukäteen.

Enkeli