Ikinä ei ole joulu valmistelut olleet näin pahasti kesken. Aika ei vaan riitä. Minulla on vielä aaton aattokin töitä samoin ukolla joten aattona sitten puuhataan urakalla. Huomenna olisi tarkoitus paketoida lahjoja ja katsoa muutenkin paketti hommat kuntoon. No eiköhän se joulu tule vaikka ruokana olisi pelkkä kinkku (se on keretty sentään hankkia). Ensi viikolla maanataina enkeli4:n partion joulujuhla ja sitten ainakin Enkeli 3:n joulujuhla ja enkeli4:n myös mutta kunpikaan ei tainnut olla esiintymisvuorossa jos sitten ehtisi pohtimaan mitä jouluna syödään. 

Viime viikolla minulla oli tiistaina päiväkodin joulujuhla töissä. Hyvin meni on meillä reipas ja innokaasti esiintyvä ryhmä. Ykis lapsi ei päässyt ja kolme poikaa ei suostunut tulemaan esiintymään mutta heistäkin yksi sitten tuli soitinsatuun mukaan. Vanhemmat antoivat paljon hyvää palautetta juhlasta. 

Enkeli 1 oli perjataina koulussaan lucia neito ja juvin oli homma mennyt vaikka aamulla kähisi ääni maassa että ei kyllä varmaan voi millään olla lucia minä sanoi että ei kai siinnä mitään tarvii puhua oon vaan hiljaa ja kaunis =). Illalla oli isoilla tytöillä harjun heleiden esitys kirkolla mutta en pääsyt sitä katsomaan kun pääsin töistä klo17 ja syödäkin pitää jossain kohtaa. Hyvin oli esitys tyttöjen omasta mielestä mennyt. 

Keskiviikkona ilmestyi viikkos itten kuvattu harjun lapsikuoron ja Olli Lindholmin tervehdys Koukkuniemen vanhainkotiin joten linkkaan sen nyt tännekin kun tuttuja videlta löytyy tästä pääset nauttimaan esityksestä.

Mitähän vielä oli ohjelmassa kovin on taas koko viikko juostu.No tietenkin normaalit harjoitukset kuorot ja partiot. Torstaina oli enkei 5:n joulupolku päiväkodilla. Minä kyllä tykkään enemmän katsoa lasten esityksiä kuin kierrellä kurkkimassa ikkunoista ja syödä piparia ja kuumaa mehua päikynpihalla. Ainakaan tuossa joulupolussa ei näkynyt lasten kädenjälki kuin lasten leipomissa pipareissa. Muuten polku oli henkilökunnan voimain näytös mutta kyllä sitäkin arvostan vie varmasti aikaa ihanaa kun jaksavat muun työn ohessa.

Kunkkumummokin on ehditty ruokkia myös tällä viikolla ;o)

Huomenna päivällä pyykäystä ja askarrellaan rästissä olevat askartelu luukut sekä sitä paketointia sekin on isompi homma kun meinataan tehdä käärepaperitkin itse. Illalla laulalaan kauneimpia joululaukuja kirkkoon vielä pitää selvittää oliko se klo18 vai klo19.

Enkeli...lähtee vielä vuoden viimeiselle keikalle eilen oli Oliver Jyväskylässä tänään Toivo susi Nokialla... josko sitä aikaakin alkaisi löytyä enemmän kun bändit ovat keikkatauolla =)