Noniin alkaa kohta kevätkin käänytmään kesäksi. Jos kesällä olisi taas aikaa ja innostusta päivittää blogiakin useammin. Mutta nyt kevät kuulumisia.

Enkeli 1 käväisi perjantaina Justin Bieberin konsertissa. Kovasti oli tykännyt. Väsynyt ja onnellinen koko eilisen päivän. 

Enkeli 2 harjoittelee tyttöjen tuvan näytelmää. Ensi-ilta ja kutsunäytös on 17.5 sitten nähdään mitä neiti on koko talven tyttiksellä puuhannut.

Enkeli 3 on uupunut pirkanpoikien esiintymis tahtiin ja harkitsee kuoroharrastuksen lopettamista syksyllä. Vielä on 11.5 äitenpäivä konsertti ja muutaman esiintymiset kesällä. Enkeli 3 on myös lähdössä 10 leirille kesällä.

Enkeli 4 laskee viikkoja ja päiviä koulun loppumiseen.Ainakin lukemista pitää kesän aikana harjaannuttaa ja kirjoittamista myös. 

Enkeli 5 odottelee kovasti eskarin alkamista syksyllä ja viime viikonloppuna neiti oppi ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä. 

Minä odottelen kevät kukkien kukkimista ja säiden lämpenemistä että pääsee enemmän möyrimään kukkapenkissä. Töitä on toukokuun loppuun ja toiveissa on että kesän saisin olla kotona kun kaikki viisi lastakin on kotona. Olen hakenut syksyn vakkaripaikkoja joten tietoa siitä odotellaan pika puolin saapuvaksi. Tosin kivasti on näitä sijaisuuksiakin riitänyt.

Ukkolla on töitä elokuulle. Sitten taas nähdään mitä päättää tehdä kun ainakin pari vakkari työtä olisi tarjolla. 

Kovasti olisi tarvetta hankkia auto jotta päästäisi mökille puuhailemaan myös. Puiden kaatamista ja roskien pois vientiä olisi toivessa saada tänä kesänä tehdyksi. Tuossa pariviikkoa sitten akkojen kanssa poltettiin vanhan mökin katto. Seinät oli poltettu jo aikaisemmin. Nyt pitäisi vielä saada lattia tuhotuksi niin päästään suunnittelemaan grillikatosta kunnolla. Joten puuhaa sieläkin riitäisi.

Nyt pitänee rientää saunaan pikkutytöt jo meni edellä. 

Enkeli