Ukolla alkoi työt eilen me muut vielä lomaillaan. Eilen kävi omena ja poika. Kiva kun kävivät toivat muutaman paketinkin tullessaan ja kuulumisten vaihdon jälkeen jatkoivat matkaa Sipelle. Kivaa kun kävivät.

Enkeli 5 on ihmeissään kun enää ei aamuisin ole tonttu tuonut namia kulhoon. Eilen käytiin prismassa aleshoppailemssa. Löysin enkeli3:lle hupparin puoleen hintaan. Pitäisi käydä joka lapsen vaatekaapit läpi ja pistää pieniä vaatteita pois. Samalla katsoa onko tarvetta hankkia jotain vaatteita. Tytöilla luultavasti vaateita riittää mutta enkeli3 saattaa jotain tarvita. Samalla katsottiin kumisaappaita isoille tytöille kun heille sopivia on vain yksi pari ja molemmat kuitenkin tarvitsisivat kumppareita näillä keleillä. Prsimasta sopivia ei löytynyt tai en halunut maksaa kumisaapaista 35€. Katsotaan jos tänään pääsisi toisillekin kaupoille tutkimaan saapas tilannetta.

Mitään kummempia suunnitelmia ei tälle viikkoa ole. Enkeli1 on ollut pari yötä kaverilla. Lauantaina päivällä meinataan grillailla Tiitun porukan kanssa. Sunnuntaina minä lähden käymään Helsingissä kummipojan synttäreillä. Uskaltaisikohan sitä lähteä vaikka umaan yksin viiden kanssa? Olisi jotain tekemistä. Pitää pistää asia pohdintaan.

Vielä muutama joulukuva

Sinistä ja hopeaa teemalla.Ostin uuden tähdenkin mutta missään kuvassa ei tähti näy. Olen mahtava valokuvaaja.

Saunan puhtaana ja paketteja kuusen alla iso kasa vau! (enkeli 3 ja 5)

paketit

Nyt hetki koneella ja sitten vaatekaappien kimpuun.

Enkeli