Taidan päivitellä vähän.

Enkeli 2 oli kummitädillään viikonloppu vieraana. Kivaa oli kuulemma ollut. Kummitädillä on pidempi aikaisena vieraana vaihto-oppilas tyttö ja tämän kanssa neiti oli englanniksi kertonu kuinka oli viimekesänä ollut töissä ja olivät opettaneet tytölle Suomea värejä ainakin.

Enkeli 5 mukkasi tänään pihalla. Oli ollut vieteri keinussa keinumassa kovissa vauhdeissa kun yksi pihan poika oli tullut viereen ja pysäyytänyt vaudit ja neiti oli sitten lentänyt naama edellä hiekkaan. Komeasti on alahuuli turvoksissa ja ulkopuolella muutamia naarmujakin. Ensin katsoin että on alahammas huulesta läpäi mutta ei sentään onneksi ollut. Koko lopun päivää kävi pyyhkimässä kotona huulta vähän väliä kun tuntui etttä verta tulee kokoajan vaikka ei enää tullutkaan. Illalla halusi lääkettä. Kun kyselimme tarkemmin selvisi että olohuoneessa juotu mehu on neidin mielestä lääkettä jos mehun juo keittiössä se ei auta vaikka siinnä olisikin lääkettä. Meillä saa kipeänä juoda olkkarissa muuten ei.

Minä sain tammikuuksi harjoittelupaikan erityslasten kouluun katsotaan nyt mille luokalle pääsen auttelemaan ja minkälaisia lapsia sieltä tulee vastaan. Koulussa on 1-9 luokat ja monenlaista vammaa ja vaikeutta löytyy.

Nyt noi valmistui jatkan kohta kun olen lukenut iltasadun.

Enkeli

Jatkuu...

Enkeli1:llä oli lauantaina partiokisassa. Jos käsitin oikein olivat tulleet toiseksi. Ainakin olivat keitelleet perunamuussia kuorineen kunnes olivat tajunneet että kokonaiset perunat kestää keittyä hirmu pitkään. Olivat sitten kuorineet perunat ja pilkkoneet ne pieniksi siten olivat muussanneet perunat vispilällä koska nuijaa ei ollut mukana. Harmi vaan että eivät olleet kaataneet osaa keitin vedestä pois joten tarjolla oli enemmänkin perunavelliä mutta kyllä silläkin oli kuulemma nälkä lähtenyt.

Enkeli 4 leikki minun kummityttö A:n kanssa koko viikonlopun kun meillä oli tuo poppoo yökylässä. Enkeli3 leikki iso E:n kanssa tosin välillä halusi leikkiä myös pihakavereiden kanssa. Iso E on innostunut shakin pelaamisesta mutta enkeli 3 se ei enää niin kamalasti kiinnosta. Pikku E kulki kissan perässä ja leikki enkeli5:n kanssa.

Ukolla siis riitti puuhaa kun minä oli lauantaina iltavuorossa (13-20) ja sunnuntaina aamuvuorossa (7-14) ja hänellä oli täällä 7 lasta vahdittavana. No hyvin oli mennyt kuitenkin. Huomenna ja tiistaina vielä aamuvuorot sitten ylksi vapaa yksi yö ja loppu viikko vapaata. Ehtii silloin lukea kansantautien uusinta tenttiin kun ylläri ylläri en päässyt tentistä läpi lukematta. No nyt kirja on lainattu kun vaan vielä ehtisi sitä lukemaan. Tosin ensimmäiset 50 sivua hyppäsin yli kun olivat ihan perus asioita saurauksista ja lopusta meineen hypätä ainakin synnytyksen yli ehkä lastentauditkin. Katsellaan miten jää aikaa lukea. Tutukintasuunnitelmaakin pitäisi alkaa rustaamaan kasaan jotain alustavaa versioita olen noille monisteille jo rustaillut mutta ne alkaa olla jo niin täyteen kirjaillut että pitänee tehdä alkuversiot tulostaa ja rustata niihin lisää.

Mutta nyt tärkeimpään harjotteluajan tavoitesiin ne pitää tänään illalla tehdä valmiiksi että saan ne opettajalle lähetettyä ja annettua aamulla ohjaajalle töissä. Huomenna on niiden viimeinen palautuspäivä. Kivaa on töissä ollut hauskoja persoonoita on vastaan tullut. Ketä huutelee vähän väliä apua ja äitiä ilman syytä. Ketä jomottaa ja särkee ja heikottaa aina kun huoneen ohi kulkee. Ketä juttelee pojalleen joka istuu sängyn päädyssä. Yhdet mummot on hauska pari valjakko kun toiselle menet antamaan ruokatarjotinta eteen kuuluu viereisestä pedistä että "anna vettä mun on jano" ja kun annat vettä alkaa toinen voivotella kun niin huimaa ja kolottaa. Varsinainen mustasukaisuus parivaljakko . Tätä jatkuu niin kauan kun vaan jaksat huoneessa palvella vuoroin toista ja vuoroin toista. Jokaisella on omat hauskat piirteensä jopa niissä jotka eivät puhu eivätkä liiku, silmät puhuu paljon. Sitten on niitä jotka eivät kykene enää viestimään edes silmillään.

Mutta nyt kirjaamaan tavoiteet loppuun ja sitten petiin että jaksaa aamulla herätä.

Enkeli