Enkelit 3 ja 4 suorittivat ajokortit lasten liikennekaupungissa viime viikolla tässä pari kuvaa ajelijoista

Enkeli3

Enkeli 4

Kivaa oli ja liikenne säännöt ja merkit tulivat tutuiksi. Ainakin kiellettyä ajosuuntaa ja pysähtymiskieltoa on bongattu ihan aikuisten liikenteestäkin.

Torstaina lähdettiin mökille. Perjantaina ukko,enkeli 3 ja 4 lähtivät virvelin kanssa kalaan. Poika heittelin ja ukko katseli vierestä kunnes siima kiristyi ja vapa alkoi heilumaan siihen tahtiin että saalista oli tulossa ja pikkaisen isopaakin kalaa. Ukko sitten nosti hauen  veneeseen.

Komea kalahan se oli 72cm painoa ei ehditty mittaamaan kun oli kova kiire perata kala ja pistää suolaan. Seuraavana päivänä kala savustettiin ja hyvin maistui koko mökkiporukalle taisi joku jäädä ihan ilman kalaa kun ei ajoissa pitänyt puoliaan.

vielä yksi kuva koko iloisesta saalistusparukasta sekä enkeli5:stä joka pyöri ympärillä selvittämässä kuinka me saatiin HAI eikä edes ollut mukana koko kalareissulla

Enkeli 5 hieman muksahteli mökillä. Sen siitä saa kun kokoajan juoksee ensin oli käsivarsi ja sääri naarmuilla seuraavana päivänä mahakin sai naarmuja ja tänään aamulla huomasin naarmun nenän varressakin joten koko etupuoli oli naarmutettu. Ukko vitsaili tytölle että nyt pitää kulkea joka paikkaan takaperin kun takana ei ole naarmuja yhtään. 

Eipä noita naarmuja juuri erota kuvasta mutta kuvasinpa nekin. Tässä vaiheessa nenä ei olut vielä saanut osumaa.

Näin se loma loppuu ja huomenna alkaa minulla koulu. Kyllä alkaa lapsiakin jännittämään koulujen alku on sen verran kiukkuista porukkaa eteenkin iltaisin "kylässä". Eikä sitte yhtään mitään tekemistä. Onneksi kohtaa saa tehdä läksyjä iltaisin että on edes jotain tekemistä.

Lisäksi kerättiin porukalla n.4l mustikoita. Osa meni pakkaseen osasta keitellään mustikkahilloa.

Enkeli

linkki kilpaan