Möksältä on taas palattu kotiin. Perunat oli taas kasvaneet ja jo perunan marjojakin löytyi kukkien seasta. Olihan se pakko kurkata tuleeko niitä perunoita ollenkaan vai kasvaako vain varsi. Olihan sielä 3-4 cm pieni vaaleanpunainen pottu tulollaan. Laitettiin se kuitenkin vielä maan sisään takaisin kasvmaan lisää ja kerätään sato ssyksymmällä jos saataisi vettä iham taivaalta ja perunat siten lisää kokoa. Peruna pussin ohjeessa luki että kastele säännöllisesti. Eiköhän kaksi kertaa kesässä ole säännöllisesti . Onneksi perunat kasvaa kosteutta hyvin pitävässä lehtikasassa ja perunamaakin on melko varjossa. Tässäpä kuva pottumaasta.

Myös minun oma kukkappenkki oli ensimäistä kertaa ihan oikeasti hienon näköinen.

Eipä siinnä paljon muuta kasva kuin harjaneilikkaa (valkoista ja punavalkoista) ja krassia, mutta kuikkia kuitenkin eikä rikkaruohoja. Muutanman liljan siirsin penkkiin vanhasta kukkapenkistä jonka pistin  matalaksi. Toiseen kukkapenkkiin maapallon ympärille siirsin  loput jotkin liljan ja iriksen välimuoto kukat oransseja olivat nuo (unohtui kuvata). Vielä pitäisi keksiä hyvä paikka kunkkumummon vaaleanpunaiselle juhannusruusulle kun nyt se vasta onkin ihan keskellä pihaa. Ei kai tuota voi kokonaisuudessaan tappaa kun tuntuu olevan kunkkumummolle niin tärkeä. Mokoma kuitenkin vain levittäytyy piikikäisine oksineen niin en tykkää. Joku sopiva kallion kolo mistä ei pääse levitäytymään liikaa olisi löydettävä ehkä siihen lähelle pionia jota en uskalla alkaa siirtämään kun tapan sen kuitenkin. No taas jää pohdittavaa tulevaisuuteenkin. Uskaltaisikohan sen pionin kanssa samaan penkkiin istuttaaa lisää pioneita???

Puutarhatöiden lisäksi tein talonmiehen hommia leikin pientä nokipoikaa ja kiipesin rohkeana tyttönä mökin katolle nuohoamaan savupiipua ja tietenkin laulelemaan aiheeseen sopivia lauluja. Enkelit 4 ja5 huutelivat alhaalla että "äiti tipu, äiti tipu nyt!" ja kun tulin turvallisesti alas totesi enkeli 5 "äiti ei tippunu. Me saatiin pitää äiti". Pesin myös saunan ja tyhjensin vessan. Ukko kyllä kaivoi kakkakuopan sentään. Muuten ukkon aika menikin halkojen hakkuussa. Enkeli4 kunnostautui mustikan poiminnan sijaan tälläkertaa halkojen kantamisessa. Kantoi 7 halkoa kerralla talon alle säilöön.

Ennen lähtöä vielä askartelin ensimmäisen pajutyöni. Viime syksynä leikkasin rannasta pajuja kun olivat kasvaneet rumiksi tänä vuonna kannoista työntyi monta pajutyöhön sopivaa vitsaa ja koska olen malttamaton enkä jaksa odotella oikeaan pajun poiminta aikaa (siis kevät talvea ennen kukintaa) niin katkaisin oksat nyt ja tein ensimmäisen pajutyöni.

Tämmöinen kori tai tarjotin. Ukko halusi tämän käyttöön avainten ja lompakon säilytys "lautaseksi" tuohon eteisen hyllylle.

Sain monta vuotta sitten joulupukilta (kun olin ollut kiltti ja sitä toivoin) pajutyökirjan ja vein sen sitten mökille että sitten kun ehtii ja jakasaa ja saa aikaisesksi niin toteutan sieltä jonkin mukavan pajutyön. Kivaahan tuo väkertäminen oli niitä vitsoja vaan tarvitsee aivan älyttömästi jos haluaa tehdä pajukorin tai jonkin isomman pajutyön.

Vallan mainio on tämäkin ensimäiseksi pajutyöksi. Saa nähdä miten sille käy kun kuivuu tein sen tuoreesta pajusta.

Semoinen viikonloppu takana. Huomenna enkeli 5 aloittaa päikyn ja minulla on viikko aikaa lukea tenttikirja loppuun. Saa nähdä mitä siitä jää päähän mutta eiköhän kokeen pääse uusimaan jos mitään ei osaa. Sen ainakin muistan että kuumetta alentaavaa lääkettä valmistetaan pajun kuoresta se mikä tuo lääke mahtoi olla nimeltään niin ei mitään hajua mutta sitä käytettään nykyäänkin. Paljon olisi nyt kuumelääkettä meidän mökin rappusten edeustalla kun siinnä kuorin nuo pajut. Pääseeköhän tällä tiedolla tentistä läpi?

Juu nyt perunan keittoon että saadaan kalapuikkoja ruuaksi perunan kera. Ai ukko olikin jo laittanut jo perunat kiehumaan joten ei muuta kun kalapuikot uuniin.

Ai niin tulipas mökillä myös idea blogin joulukalenteria varten. Muiden nukkuessa kirjoittelin ideaa muistiin ja vielä pitäisi ehtiä kirjoitella ajatukset puhtaiksi saa nähdä ehdinkö tehdä kaiken valmiiksi ennen ekan luukun avaamista. On siinä vielä hommaa ei ihan yhdessä yössä valmistunut.

Enkeli

loppuun linkki kilpaan