Enkeli 1 lähti partioleirille joka päättyy sunnutaina me loput lähdetään Padasjoelle kun kotona ei ole mitään tekemistä. Eilenkin kun ei ollut mitään tekemistä lähdetiin ukon ja enkeli 4:n ja 5:n kanssa kaupunkiin verenluovutukseen. Pussilliset verta saatiin luovuteltua. Enkeli 4 halusi seistä vieressä katsomassa kun veri virtaa ja pussi täyttyy. Enkeli 5 ei uskaltanut tulla katsomaan eikä tarvinnutkaan. Eilen oli verenluovutuspäivä joten tarjolla oli jätskiä ja kakkua joten kyllä kannatti käydä. Itse luovutukseenhan ei mene kuin n. 5min (minulla 4.08min) Muuten sitten jonoa tapahtumapäivän vuoksi riittikin. Syksyllä sitten uudestaan pitää haastaa koko luokka mukaan tuolloin. 

Muuten päivät on menneet ihan kotosalla. Yhtenä päivänä leivoin kaurakeksejä paria sukkaa olen myös aloitellut. Kirparilta löytyi isoille tytöille mekot pikkuveljen syksyistä hääjuhlaa varten. Nyt on kaikilla muilla vaatteet paitsi enkeli3:lla ehkä ukollekin voisi hankkia jonkun uuden paidan katsotaan kun alennusmyynnit alkaa. Myös kengät puuttuu miltein kaikilta. Onneksi vielä on aikaa tehdä löytöjä. 

Nyt alkaa porukka olla valmiina lähtöön pitää mennä tarkistamaan pakkaukset ja ehkä itsekin voisi jonkun varavaatteen pakata mukaan. 

Huomiseen Enkeli