Kauniita lomapäiviä on vietetty lasten kanssa. Helle on hellinyt ja pikkunenkelit on vallan mustia jo auringon ansiosta. Me ostettiin pihalle kahluualllas tai aika iso kahluualla kun minäkin mahdun siinnä köllimään ja ukkko myös. Onneksi lapset ei ole palavaa sorttia niin on helpolla selvitty senkin kansssa. Eilen käytiin laivaretkellä Viikinsaaressa. Lapset kasteli varpaita melko kylmässä rantavedessä. Kierretiin saarta ja kävinpä Enkeli 4:n ja 5:n kanssa jenkalllakin kun sattui saaressa olemaan päivätanssi samaan aikaan. Muut lomapäivät on mennet kölliessä altaassa tuota lähirantaakin käytiin katsastamassa mutaa melko pieni ranta on ja kylmää vetta noin isossa järvessä.

Tänään meillä on Tiitun lapsetpäivä ja yökylässä ja päivä on mennyt samoilla suunnitelmilla tosin katsottiin pari dvd:tä päivällä ettei aurinko polta tiitun pesuetta ja jätskillä käytiin myös. Huomenna menee lmeidän pienet Tiitulle ja isot saa selvitä illallla hetken kaksin kun me ukon kanssa lähdetän katsatamaan Oliverin keikkaa. Ukko on tuohoon Oliveriin(bändi) ihastunut niin että joka keikalle täällä suunnalla pitää päästä . Minä olen sitten tunkenut mukaan kun mukavaa musikkiahan nuo soittavat

Ensi viikolla Enkeli 1 lähtee partioleirille ja sen jälkeen voisi yrittää Kuhmikselle menemistä.

Enkeli