Nyt alkaa olemaan muutto ohi viimein! Vanha asunto kaipaa vielä loppusiivouksen tänä viikonloppuna piti mennä mutta päätetttiin jättää puuha ensi viikolle ja viettää rauhallisempaa viikonloppua ihan pienellä perheellä. Meillä kolme isointa enkeliä oli kuoroleirillä. Rauhallista siis oli. Enkeli5:llä on alkanut uhmaikä. Vastaus kaikkeen on EI tai ENKÄ. Alkaa muutokset siis näkyä. No jospa tuo tuosta rauhoittuisi kun elämä taas tasoittuu. Enkeli 5 ei miellä vielä tätä uutta kotia kodiksi vaan puhuu "uudesta kämpästä". Lastenhuoneet alkaa olla purettuna täysin. Olkkarissa on kymmenisen laatikkoa purkamatta ja eteisessäkin muutama laatikko. Säkit on nyt kaikki jo purettu. Puuhaa siis kuitenkin vielä riittää.

Viimeviikon maanataina Enkeli1 ja 3 aloittivat uudessa koulussa. Hyvin on mennyt ja lapset on viihtyneet. Enkeli 1 kävi jo uudella kaverilla yhtenä iltana ja tuo kaveri kävi jo meilläkin. Enkeli 3 ottaa vähän rauhallisemmin tutustumisen kanssa ilmeisesti ainakin koulumatkat sujuvat nopeammin kuin ennen.

Minä aloitin maanataina työharjoittelun. Kovasti ovat minua kehuneet ja itsenäisesti olen jo päässyt työskentelemään. Lapset on mukavia samoin muut työntekijät. Meidän ryhmässä on 3-4 vuotiaita lapsia 22. Toisin paljon alkaa olla jo 5 vuotiaitakin. Helppoahan tuo päiväkodissa toiminen on eteenkin näin mukavassa ilmapiirissä. Ensi viikolla pitää valita lapsi jota haluan seurata tarkemmin (kauhean vaikea päättä kun kaikki on omalla tavallaan mielenkiintoisia) ja pohtia parin toimintatuokion suunnitelmat ja toteutukset. Tässä jo avustin musiikkituokion vetämisessä kun tulossa on nukkevauvan nimiäiset ja minulle nuo lastenvirret tuntui olevan parhaiten muistissa. Torstaina meillä oli päiväkodissa valokuvaus. Minustakin otettiin kuvat ja olen mukana myös ryhmäkuvassa. Kaikkea kivaa on sieläkin tiedossa.

Tostaina oli myös Enkeli3:n vanhan koulun vanhempainyhdistyksen kokous ja erosin siitä puuhasta kun ei enää ole lapsia sielä.

Lauantaina 26.3.2011 saapi tulla kolmoisjuhliin. Juhlitaan samoilla kahveilla ja kakuilla Enkeli 1:n 12v synttärit, enkeli3:n 8v synttärit ja tupaantuliaiset. Tervetuloa! Ilmoitelkaahan jos meinnaatte pistäytyä kahville ja kakulle niin osaan leipoa ja keitellä tarpeeksi herkkuja. Toivottavasti tuohon mennessä ollaan saatu asunto juhlakuntoon.

Nyt tutkimaan koulu juttuja kun on nekin kaikki hieman vaiheessa kun tätä nettiä on saanut odottaa niin pitkään.

Enkeli