Pakkaaminen edistyy. Alkaa vähitellen olemaan tavarat laatikoissa. Enkeli 5 on kova tyttö pakkaamaan ja pitää tiukkaa kuria pakkaamisen kanssa. Lauantaina laitettiin yhteen laatikkoon henkareita, jotka olivat jääneet tyhjinä roikkumaan. No laattikko ei tullut täyteen, joten koko loppuviikonlopun huolenaihe neidillä oli. Mistä saadaan lisää henkareita laatikkoon, että se saadaan kiinni ja voidaan kirjoittaa laatikon päälle henkareita. Toisaalta paljon on vielä laittamattakin.

Torstaina tai perjantaina saa käydä hakemassa uuden avaimen ja periaatteessa jo lauantaina pääsisi viemään ensimmäisiä tavaroita. Käydään nyt kuitenkin ensin katsomassa tarvitseeko sielä siivota ja aloitetaan muutto hommat tiistaina. Viikonloppuna pakataan viimeiset tavarat ja ukolla on maanataina asioita kaupungissa hoidettavana.  Joten tiistai on hyvä päivä viedä ensimmäiset tavarat. Sänkyjen ja muun isomman tavaran kanssa tulee pari ukon kaveria auttamaan.

Minä sain koulussa elämänkaari tehtävän eka kirjoittamalla läpi! Jee! Tänään iltapäivällä on ATK koe wordista. Aamupäivä meillä on etäpäivä siksipä on täällä aikaa nyt kirjoitella. Kauhulla tutkin ensimmäisen työharjoittelun tehtävää tai se tehtävä lienee helppo mutta kun pitäisi se tutkintotilaisuuden suunnitelma laatia eikä oikein mitään käsitystä miten se tehdään. Mahtaisiko Omenalla olla hyviä ideoita tai vaikka oma (KTO-jakso) suunitelma jossain arkistossa voisin sitä vilaista. Samaa en voi kokonaisuudessa ottaa kun suoritan tutkintoa uusinperustein jotka tuli voimaan viime syksynä. Tuskin tuokaan mitään kvanttifysiikkaa on mutta kun kaikki muut panikoi niin tarttuhan se. Tosin suurin osa vielä hössöttää tuon elämänkaaren kanssa.

Minä lupasin tällä viikolla käydä kunkkumummolle kaupassa. Taidan mennä huomenna kun illalla klo18 olisi vanhassa kirkossa partiomessu jonka voisi käydä kuuntelemassa. En tiedä onko enkeli 1 tulossa sinne luultavasti ei kun ei ole vielä mitään puhunut. Pitää illalla kysellä tarkemmin.

Muuttokuume on korkealla koko perheellä muuten ollaan oltu terveitä.

Nyt tutkimaan bussiaikatauluja jos sitä kävis vielä postissa ennen koulun alkua.

Enkeli