Täällä sitä vaan kukutaan yötä myöten kun menin hölmö pitkäkseni lastenohjelmien ajaksi ja niinhän se uni sitten tuli. Nyt ei sitten nukuta millään. No kohta menen kuitenkin yrittämään jos vaikka saisikin nukutuksi.

Tänään ukko lähti enkeli 3:n ja 4:n kanssa käymään Kuhmiksella. Vielä viimeisen kerran Kuhmiksella kun Kangasalaan liittyy tuokin kunta mutta Kuhmiksena se taitaa meidän kieleen jäädä. Tekivät vain päivän reissun Tiitun ukon ja lasten kanssa. Laskivat mäkeä ja söivät makkaraa sekä muistivat ottaa hiustenleikkurin johdon mukaan kun se sinne kesällä jäi. Saa miesten hiukset pistää poikki kun ovat jo niin kauhean pitkäksi päässeet ja varsin kamalat kuontalot.

Minä ja enkeli1,2 ja 5 lähdettiin shoppailemaan. Isot tytöt jo hieman ennen joulua vaittelivat kun kengät käy pieniksi joten nyt käytiin ostamassa kenkiä. Molemmat isot tytöt sai talvisaapaat ja ostin vielä yhden parin niitä halpis saappaita mitä ovat viimevuodet käyttäneet kun yksi pari kokoa 36 vielä löytyi. Jos ei isot työt niitä enää suostu käyttämään niin onpahan pienille jo valmiina yksi pari. Ostettiin myös enkeli 3:lle talvisaappat kun hänen viimevuoden saappaat oli jo ihan riekalaina (kirjaimellisesti). Enkeli 1 halusi mustat saapaat enkeli 2 kullansävyset ja enkeli3:lle ostin hopean harmaat nyt on bling blingiä eteisessäkin.

Huomenna pidetään siirretty siivouspäivä minä pistän kuusen ikkunasta pihalle ja ukko käy pientenhuoneen kimppuun. Enkeli 1 on isojen siivousvuorossa ja lupasi myös pistää siivoten huomenna. Jos vaikka olisi tämän vuoden viimeiset siivoukset. Pesutupaankin pitäisi taas ehtiä jos sekin siinnä kuusen riisumisen ohella onnistuisi.

Nyt kokeilemaan jos se uni kuitenkin tulisi niin jaksaa herätä muun peheen kanssa klo8 aikaan kun ekat pikkuset ponkaa ylös.

Enkeli