Viimein ollaan ukon kanssa kaksin kotona niin että muistin kysyä miten noita kuvia nykyään ladataan. Pitää tehdä yhdestä sukasta kärki vielä valmiiksi niin saan nekin kuvatuksi nyt kun vielä muistan miten niitä nykyään saadaan koneelle asti. Mutta asiaan.

Enkeli 2:lle sopi että teen hänelle kaksi hyydykekakkua salaisen leivonta ystäväni ohjeilla. Tälläiset niistä tuli. Laitan ohjetta vasta jos joku sitä kysyy minäkö muka laiska.

Ensimmäistä kakkua tarjottiin kavereille ja suku sai maistaa jämiä joita jäi melko mukavasti koska kavereille oli tarjolla myös jäätelöä.

Vadelmahyydykekakku jossa oli vadelmalla maustettua tuorejuusto-kerma täytettä ja päällä vadelma kiille. Tuohon päälle olisi pitänyt vielä laittaa vadelmia mutta jätin sen pois. Kakun teossa oli monta työvaihetta ja purkkia ja purtiloa tuli likaiseksi kiitettävä määrä mutta vallan herkullista. Ei liian makeaa. Koristeena isompia ja pienempiä sokerihelmiä helmenvalkoista ja kultaa.

Toinen kakku oli

Minttukrokantti-suklaakakku pakko myöntää SLY:ni minulle lähettämä minttukrokantti suklaalevy hävisi yhtenä iltana pikkunälän syövereihin. Mutta kakkuun ostin uuden levyn. Kakkuun tuli pohjalle mintunmakuisia dominokeksejä. Tuorejuustomassa maustettiin minttukrokantti suklaalla ja päälle koristeeksi daim rakeita. Tämäkin oli hyvää. Helpompi tehdä kun kerroksia oli vain yksi mutta aika makeaa tosin kakkuahan on hyvä syödä vain pieni pala.

Päivityksiä muista perheen liikkeistä jonain toisena hetkenä nyt enkeli 4 jumpaan, enkeli 3 partioon ja lenkkisaunaan ainakin enkeli 5:n kanssa tulisikohan isotkin tytöt.

Enkeli