Kyllä onkin ollut semmoinen päivä että paketti oli mitä mieluisin yllätys. Mutta päivän tapahtumat päivittelen myöhemmin nyt tähän helppojen muffinsejen pakettiin. Tällä kierroksella ei ole valmista teemaa vaan osallistujat täyttivät lisätieto kaavakkeen jonka perusteella salainen leivonta ystävä kehittää parilleen sopivat teemat. Minä taisin valitella hyvän, helpon muffinsi ohjeen puuttumista sellaista superohjetta jota on helppo muuntaa ja taikinan voi tehdä yhteen astiaan niin että tulee vähän tiskiäkin . Tämmöisen paketin Syl:ni minulle loi.

Paketissa siis oli

täytelakua

pätkispaloja

leivontasuklaata

tummaakaakaota

isoja muffinsivuokia

ja kirje jossa kaksi ohjetta helpoihin muffinseihin.

Ensi lukaisun perusteella sain toivomani ohjeet. Helpoilta ja muuneltavilta kuulostivat. Varmasti pääsevät kokeiluun heti enkeli5:n synttäreillä. Nyt on muffinsivuokia jos jonkinlaista jo laatikossa joten melkein pakko tehdä muffinseja niin saa laatikkoon lisää tilaa.

Oikein onnistunut paketti joten kiitokset Sly:lle jään mielenkinnolla odottamaan mitä keksit syyskuun pakettiin teemaksi. Tämähän on kahta jännittävämpää näin kun ei ole aavistustakaan mitä paketissa voi olla. Eteenkin kun on tämmöinen laho pää että ei muista mitä lomakkeeseen kirjoitteli

Enkeli lentelee ukon seuraksi pihalle