Ukon loma on alkanut ja kiirusta on taaskin ollut. Mökille ei ole vielä ehditty lähteä. Lauantaina lähdettiin yläkerran rouvan kanssa Kuhmikselle mustikoita noukkimaan ja siellä sitten viihdyttiin yötäkin. Ukko ja meidän lapset sekä yläkerran ukko ja heidän työt oli sitten meillä yöpyneet koko sakki. Sunnuntaina tuli pikku mummo ja isot tytöt sekä serkku poika. Tiitun porukkakin oli käymässä. Pikku mummo löysi enkeli4.n päästä täin munia joten tutkittiin kaikkien päät. Yläkerran tytöiltä löytyi myös täitä joten kiiruusti mentiin molemmat pesutupaan varaamaan maantaiksi pyykkivuoroa. Maantaina sitten pestiin täishamppoolla päitä ja pesutuvassa pyykkiä. Illalla puolikuivia meidän pyykeitä roikkui narulla peräti 32. Lakanoitakin oli reilusti  pyykissä kun noita yövieraitakin oli ja mökiltä myös toin pyykkiä. Yläkerran rouva kävi leikkaamassa minun tukkani kun luin shampoo paketista että olkapäille ulottuviin hiuksiin tarvitaan koko pullollinen täishamppoota. Minun hiuksiin siis olisi yksin mennyt kaksi pullollista shamppoota joten oli helpompi pätkäistä hiukset ja käyttää vain yksi pullollinen shamppoota . Samalla tuli viileä kevyt kesätukka. Ukko halusi kokonaan hiukset pois.

Maanataina kävi vanha tanhukaveri hakemassa meidän vanhan syöttötuolin heille käyttöön ottivat mukaan myös keinuhevosen. Ihana tyttö on heilläkin. Ei yhtään vierastanut eikä pelästynyt meidän suurta joukkoa. Serkkupoika tultiin myös hakemaan kotia ja Enkeli3 kävi kummintädin kanssa ostamassa repun. Nyt on musta-keltainen duutsonireppu pojalla. Heti siihen pakattiin penaali, kyniä ja kumeja ym. Nyt reppuu odottaa eteisessä elokuuta.

Eilen tiistaina kävin kaupassa ja matkalta ostin 10kg mansikoita jotka sitten iltapäivän aikana perkasin ja pistin pakkaseen 16 litraa. Mustikoita tuli n.4 litraa silloin lauantaina. Vielä olisi toiveissa saada vadelmia poimituksi jostain talven varalle ehkä lisää mustikoitakin. Jääkaapissa on vielä vähän mansikoita ja mustikoita jos saisi vaikkka marjapiirakan leivotuksi tänään. Pitää nyt katsella miten tässä ehtiin kun aamulla enkeli 2 kävi oksentamassa muutaman kerran. Jos se tauti kiertää nyt meidät kaikki niin voi olla että leipominen ei kohta enää innosta.

Viikonloppuna pohdin myös kesälomamenoja ja kävin titi-nallen talon sivuilla. Sieltä löytyi Riitan oma palsta josta lapset olivat pyytäneet Riittaa lähettämäään onnitelukortin synttäreilleen. Pistinpä minäkin pyynnön Enkeli 5:n puolesta jos elokuussa sitten tulisi iloinen yllätys postista. Vielä ei ole päätetty mihin mennään käymään tällä meidän porukalla päivän viettäminen huvitus paikassa maksaa n.100-200€ joten asiaa kannattaa pohtia tarkkaan. Tuohon on vasta laskettu huvituspaikan sisäänpääsyt. Jos meinataan jotain syödäkin niin se on sitten lisänä. Eniten ehkä kiinnostaisi tuo Titi talo sen yhteydessä on Ikaalisten kylpylä. Isojen iloksi voitasi ensin uida 2,5 tuntia sitten syödä ja sen jälkeen tutkia nallejen taloa ja yöksi kotiin. No katsotaan nyt mihin päädytään.

Nyt aamuteetä ja katsomaan tuon oksupotilaan vointia.

Enkeli