Kohta jo viikko mennyt tätä vuotta jos nyt ehtisi koneelle. Pieni mummo on ollut meillä alku viikon kylässä. Pikku enkelit on käyneet mummon kanssa pulkkamäessä joka päivä. Välillä kaksikin kertaa. Siivoiltu on sieltä ja täältä. Varastoonkin mahtuu taas kävelemään ja pyykkit on puhtaina ainakin hetken. Shoppailemaankin on ehditty. Isot enkelit sai uusia kyniä, kumeja ja terottimia kouluun. Minä muovilaatikoita tavaroiden säilyttämiseen ja järjestämiseen ja sen semmoista on shoppailtu.

Tänään pikkumummo lähtee kotiin ja illalla meinataan tuhota piparitalo. Tuolla olisi pieni pala piparitaikinaakin pitäisiköhän se syödä vai paistaa.

Eilen kaivoin sukset esiin ja vielä pitäisi enkeli4:n suksia vähän säädellä niin päästään sitten tänään hiihtelemään. Onkin ollut kauniit lomasäät. Aurinkokin on näkyillyt tosin pakkasta on välillä ollut turhan paljon. Vaikka kuinka lämpimästi pukisi niin naama tuntuu paleltuvan. Huomenna alkaa koulu ja enkeli 4:n kerho ja maanataina eskari ja samalla viikolla käynistyy myös kaikki harrastukset.

Ukko oli ostanut wii peliin lisää fit pelejä. Eilen tuli paketti postissa ja illalla kun lapset oli jo nukkumassa koepelasin joka peliin alkutuloksen. Tai no lihaskunto ja jooga osioita en käynyt läpi kun lapset ei niitä pelaa niin ei tarvita enkkaa kun mä ainoana johdan AINA. Tähän plus peliin saa lemmikeille ja vauvoille omat mii hahmot joten enkeli5 saa myös hahmonsa tänään illalla kun ei vielä hänellä ole hahmoa. Ainakin yksi pinviini peli lienee niin yksinkertainen että enkeli 5 voisi sitä pelata myös. Kyllä siinä hikitulee ja lämmin vaikka vaan tnninverran laudalla seisoskelin pelamaassa. Tuo uusi versio laskee kulutetun kalorit ja 200kaloria lähti eilen. Tuo vastaa paria lasia maitoa esim. joten kyllä siinnä laudalla saa seisoskella js meinaa vaikka laihduttaa tai setten pitää tehdä niitä lihaskuntojuttuja jos kuluttaisivat enemmän.

Sunnuntaina on vuorossa enkeli2:n kanssa sound of music musikaali sitten on kaikkia viety äidin tai isin kanssa kaksin puuhaamaan jotain. Mamma miaa onkin katsottu jo moneen kertaan joulun jälkeen. On kyllä hauska elokuva joten mielellään sitä katselee useampaankin kertaan. Pitäisikin listata mitkä musikaali klassikot neidiltä puuttuu ja pistää lista suoraan tuonne enkeli 2:n lahjatoivomuksiin.

Jaahas jos sitä sitten kaivaa sitä ruuvimeisseliä esiin ja alkaisi tutkimaan niitä suksia. Aamupalaakin voisi haukkaista. Enkelit jo söikin mummon keittämää puuroa. Laskisi vielä vaan tuo pakkanen niin pystyisi pidempään hiihdellä -20 näyttää mitari nyt.

Jaa pikkujoulu kuusi tönöttää myös vielä keitiön pöydällä ja joulukortitkin voisi rapsia pois sitten taitaa ollakin joulu taas siivottu laatikoihin.

Puuhakasta loppiaista toivottelee

Enkeli