Aamupäivästä pelasin enkeli2:n kanssa monopolia mä voitin tai ei nyt ihan loppuun päästy mutta sovittiin että mä voitin. Siitä lähdetiin enkeli1:n kanssa partion itsenäisyyspäivä juhlaan. Matkalla vietiin muovipussillinen lasipurkkeja kierrätykseen kun niitä on kertynyt nurkkiin aika tavalla. Siinnä matkalla enkeli 1löysi maasta yhden euron kolikon. Kirkolla syötiin riisipuuroa ja juotiin glögiä. Sillä eurolla joka löytyi neiti osti itselleen arvan jolla voitti hauskan leivinliinan.

Tuossahan se enkeli 1 seisoo toisena vasemmalla se kaikkein vasemman puolisin on meidän "torstaityttö"

Juhlassa enkeli1 antoi partiolupauksen Suomenlipulle ja sai Tesi kilpailun kolmannesta sijasta lusikan palkinnoksi. Lisäksi neiti sai lupausmerkin ja ilmansuuntamerkeistä pohjoisen jotka hetin kotiin tultua ommeltiin paitaan kiinni ettei huku ja unohdu.

Kotona myös syötiin hirvenlihakäristystä ja muusia ruuaksi ja sen jälkeen koristelin itsenäisyyspäiväkakun. Kakun tein tällä  mansikkaisella ohjeella mutta pistin mansikoiden sijaan mustikoita ja mustaviinimarja mehua. muuta en ohjesta tainutkaan muuttaa.

Tämmöisen mustikka hyydykekakun tein eilen jota joku nopsasormi oli jo käynyt torkkimässä. Pursotus kaksi väristä kermavaahtoa sinistä ja valkoista ylläri.

Sivulta kakku näyttää tältä.

Nyt joulutortut on varmaan ehtineet jäähtyä joten mennään herkuttelemaan ja sitten keskitytään popppareiden ääressä linnanjuhliin.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Enkeli