Tiistaina 8.12 istuin tietokoneella syömässä ja kuuntelin samalla jouluradiota kun tämä kappale pärähti soimaan. Kiva svengaava rytmi sai kuuntelemaan sanojakin. Nehän oli loistavat. Arvelin että kertosäkeellä  ehkä voisi sanat löytyä googlestakin, jos löytyisi, siis googlettamaan. Mikä onni se löytyi! Siispä meni loppupään luukut uusiksi ja uusi joululaulu "tulokas" pääsi luukkua yllättämään. Itsekään en yhden kuuntelu kerran jälkeen oppinut kuin kertosäkeen mutta jos se vielä joku päivä soi niin voin laulaa mukana nyt kun on sanatkin. Kiitokset Ruuskan Pekalle!


Hän oli suutari, vanha ja lempeä mies
Hänen puotinsa koko kaupunki ties
Ja nyt hän jouluksi siivosi talossaan
Ja kertoi kaikille suurta uutistaan
Hän sanoi: Mestari on tulossa kylään meille
Hän on ilmoittanut minulle sen varmasti
Mestari on tulossa tänään meille
Voiko jouluvieras olla enää parempi


Hän istuu ikkunalle vierastansa odottamaan
Ja eipä aikaakaan, kun oveen jo koputetaan
Hän ensin pettyy oven takana kun seisookin vaan
Käyhä nainen lapsen kanssa aivan kohmeissaan
Hän sanoo: Mestari on tulossa kylään meille
Istu hetkeksi ja oota häntä kanssani
Mestari on tulossa tänään meille
Kääri huopaan tähän paleleva lapsesi


Ei kuulu vieläkään nyt vierasta, vain luminen tie
Ja sitä pitkin astuu luokseen pummi, mikä lie
Hän pyytää suutarilta korpun palaa taskuunsa
Kun on nälissään yksin jouluaattona
Hän sanoo: Mestari on tulossa kylään meille
Istu hetkeksi ja oota häntä kanssani
Mestari on tulossa tänään meille
Ota tästä kuumaa keittoa nälkääsi


Ilta pimenee ja vierasta vain kuulu ei
Ja vanha suutari jo astiat pois pöydästä vei
Ja vielä kolkuttelee oveen juoppo naapuri:
Oon avaimeni hukannut en pääse kotiini
Hän sanoo: Mestari on tulossa kylään meille
Istu hetkeksi ja oota häntä kanssani
Mestari on tulossa tänään meille
Jos jäät yöksi sijaan sinulle vuoteesi


Ja niinpä viimein menee vanha mies jo nukkumaan
Näkee unta, sanoo vieraalleen: Et tullutkaan
Vieras kertoo: Olin luonas tänään kolmasti
Hyvää joulua ja kiitos sydämestäni
Mestari on tulossa kylään meille
Hän on ilmoittanut minulle sen varmasti
Mestari on tulossa tänään meille
Voiko jouluvieras olla enää parempi!