Hurraa nyt leivotaan

 

Kun  vanhemmat ne lähti kerran ilta viettämään

ja lapset saivat jäädä kotiin aivan keskenään.

Niin alkoi kotiväki jotain hyvää kaivata

siis oisko mahdollista tehdä pullaa hiukan vaivata.

Kun keittokirja ryhtyi lapsilauma etsimään

niin täytyi lähes kaikki kirjahyllyt tyhjentää

myös jauhot oli piilossa vaan löytyihän ne niin

kun kaappi muista tavaroista tyhjäks raivattiin.

Hurraa! Nyt leivotaan se ei voi olla kovin kummallista

yhteistyössä vaan kun tehdään pullaa kardemummallista.

Siis jauhoja ja hiivaa sokeria hiukan

pippurikin voisi tehdä vaikutuksen tiukan.

 

Kiireestippä siinnä sitten täytyi toimia.

Ei vanhat varmaan kauan viihdy poissa kotoa.

Ei suotta aikaa tuhlattukaan kulhon etsintään

kun isän uusi hattu keittiössä sattui näkymään.

Kun hetkiseksi taikina sai jäädä nousemaan.

Niin lapset rumpuorkesterin keksi perustaa.

Siis kattiloita tarvittiin yks oli sopassa.

Ei syytä huoleen keitto säilyy tiskialtaassa.

Hurraa! Nyt leivotaan se ei voi olla kovin kummallista

yhteistyössä vaan kun tehdään pullaa kardemummallista.

Siis jauhoja ja hiivaa sokeria hiukan

pippurikin voisi tehdä vaikutuksen tiukan.

 

Vaan rummutus sai jäädä hihat täytyi kääriä

ja taikinainen tuoksu täytti atmosfääriä.

Vaan hämmästyneet huudot keittiöstä raikuivat

kun kissa seinille ja lattialle kaatoi taikinat.

Ois aivan turha taikinoita talteen kerätä

kun vain kaksi pullaa saatiin pyöriteltyä.

Voi että kun vain jaksettaisiin siihen valvoa

kun iloiset vanhemmat syövät mustat pullansa.

Hurraa! Nyt leivotaan se ei voi olla kovin kummallista

yhteistyössä vaan kun tehdään pullaa kardemummallista.

Siis jauhoja ja hiivaa sokeria hiukan

pippurikin voisi tehdä vaikutuksen tiukan.